Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurooppalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurooppalainen. Näytä kaikki tekstit

15. helmikuuta 2017

Sisämarkkinat eurooppalaisia varten


Tilanteet ja taustat: Hahmotimme tilanteita, joissa EU:n asukkaat voivat joutua tekemisiin eri maiden sääntöjen ja viranomaisten kanssa, sekä mietinnön laatimisen taustaa.

Euroopan parlamentin mietinnön konkreettisena aiheena oli siis komission kuulemisasiakirjan (“vihreän kirjan”) toinen luku, joka oli omistettu aiheelle Euroopan kansalaiset sisämarkkinoiden keskiöön luottamuksen palauttamiseksi (sivut 19-32):

Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta
50 ehdotusta työskentelyn, yrittäjyyden ja kaupankäynnin parantamiseksi
Bryssel 27.10.2010 KOM(2010) 608 lopullinen  


Mietintö A7-0072/2011

Euroopan parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta (IMCO) valmistui 24. maaliskuuta 2011 mietintö sisämarkkinoista eurooppalaisia varten A7-0072/2011 (44 sivua).

Mietintö antaa kuvan siitä miten moninaisissa rooleissa Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen asukkaat - varsinkin aktiiviset ja liikkuvat - tulevat kosketuksiin kansallisten rajojen yli menevien ilmiöiden ja sääntöjen kanssa.

Hyvin suuri osa EU:n asukkaisiin kohdistuvasta työstä on lähes tuskallisen hidasta ja yksityiskohtaista lainsäädännön ja hallintokäytäntöjen lähentämistä, jotta yksityiset ihmiset eivät joutuisi loukkuun rajat ylittävissä elämäntilanteissa.

Esittelijä António Fernando Correia De Campos olikin työnsä tueksi tai haasteeksi saanut valiokuntansa ajatusten ohella peräti kuuden muun valiokunnan lausunnot. Perusteluissa esittelijä korosti painopisteiden asettamisen tärkeyttä komission tulevassa sisämarkkinapaketissa suhteessa komission keskusteluasiakirjaan (sivu 21):

Yhdeksäntoista ehdotuksen joukosta on käytännön syistä poimittava painopisteet. Ne olisi valittava noudattaen viittä keskeistä arvoa (sosiaaliset perusoikeudet, työntekijöiden vapaa liikkuvuus, tavaroiden vapaa liikkuvuus, sosiaalisesti suuntautuneet yritykset ja kuluttajien oikeudet). Kansalaiset kaipaavat kuitenkin nopeita käytännön tuloksia. Lyötäessä lukkoon toiminnan painopisteitä olisi pidettävä mielessä ehdotukset, jotka voivat tuoda konkreettisia hyötyjä kansalaisille ja yrityksille (konkreettisuus) ja jotka voidaan saavuttaa helposti realistisessa aikataulussa (toteuttamiskelpoisuus).

Itse päätöslauselmaehdotusta täydentävät kuuden lausuntovaliokunnan (hieman erihenkiset) toivomukset ja painotukset, jotka valottavat edellisissä blogikirjoituksissani mainitsemiani tilanteita ja taustoja:

  • Talous- ja raha-asioiden valiokunta ECON (sivulta 22)
  • Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL (sivulta 26)
  • Oikeudellisten asioiden valiokunta JURI (sivulta 31)
  • Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE (sivulta 36)
  • Vetoomusvaliokunta PETI (sivulta 40)   


Vaikka yksittäisiä hankkeita on tullut ja mennyt vuosien 2011 ja 2017 välillä, on mielenkiintoista nähdä kuinka ajankohtaisia monet tekijät ovat. Yksittäisiä rajauksia lukuun ottamatta valiokuntien lausuntojen henki oli selkeästi ihmisten liikkuvuuden helpottamisen puolella.

Tunnuksella 2010/2278(INI) voi seurata menettelyn vaiheita joko englanniksi tai ranskaksi.


Päätöslauselma P7_TA(2011)0145

Euroopan parlamentin täysistunto hyväksyi 6. huhtikuuta 2011 päätöslauselman  P7_TA(2011)0145 sisämarkkinoista eurooppalaisia varten äänin 600 (vastaan 48 ja tyhjää 27).

Päätöslauselma tavoitteli oikeuksia (erityisiä perusoikeuksia) kansalaisille, kuluttajille, työntekijöille, yrittäjille ja yrityksille, erityisesti kaikentyyppisille pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)(kohta C), johon kuului kokonaisvaltaisen näkemyksen pohjalta

... kaikkien tärkeiden politiikkojen yhdistyminen yhdeksi strategiseksi markkinoiden tavoitteeksi, johon sisältyvät muun muassa teollisuus-, kuluttajansuoja-, energia-, liikenne-, digitaali-, sosiaali-, ympäristö-, kauppa-, vero-, alue-, oikeus- ja kansalaisuuspolitiikka, jotta saavutetaan korkea integraatiotaso (kohta E)

Parlamentti oli vakaasti sitä mieltä,

että sisämarkkinoiden toimenpidepaketin on oltava yhtenäinen ja tasapainoinen, oltava hengeltään Grechin mietinnön (A7-0132/2010) ja Montin raportin mukainen sekä luotava perustukset eurooppalaisen lisäarvon kehittämiselle niin kansalaisille kuin yrityksillekin (kohta 4)   

Kohdassa 69 Euroopan parlamentti viestitti komissiolle omat lähiajan prioriteettinsa sisämarkkinoiden elvyttämiseksi eurooppalaisten hyväksi.


Ralf Grahn

14. helmikuuta 2017

Missä puitteissa sisämarkkinat eurooppalaisia varten?


Neuvostoliiton kaltainen diktatuuri ei ole asiallinen kuvaus Euroopan unionista, vaan vihamielisten propagandistien luoma irvikuva. Hyvin merkittävä osa EU:n toiminnasta tähtää yritysten ja yksityisten elämän helpottamiseen maiden rajat  ylittävissä tilanteissa.

Asioihin perehtyminen taitaisi pikemmin nostaa pintaan tuskastumisen siitä, kuinka vaatimattomalla kunnianhimolla ja hitaalla aikataululla tämä vapautusliike toimii verrattaessa sisämarkkinoiden (yhtenäismarkkinoiden) yleviin sujuvuus- ja esteettömyyspäämääriin.    

Rahoitus- ja talouskriisin sekä  Eurooppa 2020 -kasvustrategian ohella kansalaisnäkökulman osalta Euroopan unionin toiminnassa yleisesti sovellettavat määräykset, unionin perusoikeuskirja ja EU-kansalaisuutta koskeva katsaus vaikuttivat Euroopan parlamentin kannanottoon komission kuulemisasiakirjasta.


Sisämarkkinakuuleminen 2010-11

Euroopan komission kuulemisasiakirjan (“vihreän kirjan”) toinen luku oli omistettu aiheelle Euroopan kansalaiset sisämarkkinoiden keskiöön luottamuksen palauttamiseksi (sivut 19-32):

Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta
50 ehdotusta työskentelyn, yrittäjyyden ja kaupankäynnin parantamiseksi
Bryssel 27.10.2010 KOM(2010) 608 lopullinen

Kuuleminen ja kaavailut sijoittuivat aikaan, jolloin jäsenmaat ja Euroopan unionin toimielimet kamppailivat rahoitus- ja talouskriisin vaikutusten torjumiseksi sekä  Eurooppa 2020 -kasvustrategian käynnistämiseksi.


Sosiaalilauseke

Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus eli SEUT-sopimus, jonka uusin konsolidoitu toisinto on julkaistu EUVL 7.6.2016 C202/01/47 (ja johon epähistoriallisesti linkitän), sisältää tietyn määrän yleisesti sovellettavia lausekkeita, joiden tarkoituksena on ohjata unionin lainsäädäntöä jalojen (eurooppalaisten) arvojen ja päämäärien perusteella.

Periaatteilla on hyvin laaja kannatus, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja konkreettisissa lainsäädäntöhankkeissa poliittiset näkemyserot nousevat usein näkyviin.   

Yksityisille ihmisille, siis eurooppalaisille tarkoitettujen sisämarkkinoiden hahmottamisessa SEUT-sopimuksen 9 artiklan sosiaalilauseke (sivu 53) nousi vahvasti esiin sekä Euroopan parlamentin sisäisessä valmistelussa että täysistuntokeskustelussa:

9 artikla

Unioni ottaa politiikkansa ja toimintansa määrittelyssä ja toteuttamisessa huomioon korkean työllisyystason edistämiseen, riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen ja ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun liittyvät vaatimukset.

Mietinnön rakentamiseen vaikuttivat muun muassa SEUT-sopimuksen 12 artiklan korostamat kuluttajansuojan vaatimukset ja 14 artiklan hahmottamat yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen (poliittisesti kiistanalainen ja rajanvedoiltaan haastava) tärkeys.

Sitävastoin parlamentti näytti paljolti jättävän viranomaisten ja tuomioistuinten hoteisiin SEUT-sopimuksen toisessa osassa, 18 artiklassa mainitun syrjintäkiellon (sivu 56), joka edelleen on EU-oikeuden varsinainen muurinmurtaja:

18 artikla

Kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä perussopimusten soveltamisalalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimusten erityismääräysten soveltamista.

EU:n perusoikeuskirja

Kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän estäminen ja yleisesti sovellettavat lausekkeet muodostavat osan testipatteristosta, joka koskee kaikkia EU:n lainsäädäntöhankkeita.
Lisäksi kujanjuoksun pakollisena ohjelmanumerona ovat Euroopan unionin peruskirjan EU-oikeudesta poimimat sitovat määräykset ja ohjaavat periaatteet (EUVL 7.6.2016 C202/02/389), joilla on merkitystä unionin asukkaiden kannalta.

[Vapauksien ja oikeuksien toteutumisen ongelmana eivät viime aikoina ole olleet niinkään EU:n lainsäädäntöhankkeet kuin jäsenmaat, jotka aikoinaan täytettyään Kööpenhaminan jäsenyyskriteerit ovat tietoisesti hylänneet velvoitteensa tai luopuneet yhteisten arvojen soveltamisesta (sisäisissä) toimissaan. Joidenkin jäsenmaiden hallitukset ovat peräti yllyttäneet vastavallankumoukseen eurooppalaisten arvojen - demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio - polkemiseksi. EU:n toimivallan puutteiden ja muiden jäsenmaiden penseyden vuoksi monet EU-alueen asukkaat ovat jääneet tuuliajolle.]   


EU:n kansalaiskatsaus

Sisämarkkinoiden toimenpidepakettia pohjustavan kuulemisasiakirjan yksityishenkilöitä koskevien ehdotusten kannalta tärkeä oli samana päivänä julkaistu kansalaisuuskatsaus, joka huipentui 25 ehdotukseen kansalaisten käytännön elämän helpottamiseksi:
Unionin kansalaisoikeuksien esteiden poistaminen
Bryssel 27.10.2010 KOM(2010) 603 lopullinen (28 sivua)

Samassa yhteydessä komissio oli julkaissut SEUT-sopimuksen 25 artiklan nojalla joka kolmas vuosi annettavan kertomuksen Edistyminen kohti tosiasiallista unionin kansalaisuutta vuosina 2007–2010; Bryssel 27.10.2010 KOM(2010) 602 lopullinen.


Periaatteessa Euroopan unionin kansalaisuutta vuonna 2010 koskeva katsaus koski ei-kaupallisia oikeuksia ja mietintö eurooppalaisille tarkoitetuista sisämarkkinoista ihmisiä talouden toimijoina, mutta ajallisesti ja asiallisesti komission paketit liittyivät toisiinsa.
Kansalaisuuskatsauksesta parlamentti antoi tosin päätöslauselmansa P7_TA(2012)0120  vasta noin vuotta myöhemmin. Menettelyn kulkua voi seurata tunnuksella 2011/2182(INI).


Ralf Grahn

7. helmikuuta 2017

Rohkeat menevät merten taa, mutta sepäs harmittaa


Muun muassa Englannin skandaalilehdistö ja Euroopan äärikansalliset liikkeet levittävät irvikuvia jäsenvaltioiden että kansalaisten elämää hirmuhallitsijan ottein kuristavasta EU:sta.

Harvat tämänkaltaisia väitteitä levittävät ovat vaivautuneet tutustumaan lähemmin Euroopan unionin toimintaan. Ne muutamat puhuvat sitten joko (kyynisesti) vastoin parempaa tietoa tai harhan vallassa.

Usein juuri rohkeat menevät merten taa, joten (jos pistäydymme ajankohtaisissa asioissa) tuntuu surulliselta että vähän kolutetut mutta ikääntyneet paikoillaan pysyjät äänestivät Britannian EU-eron (Brexitin) puolesta leikatakseen siivet nuorilta, koulutetuilta ja yrittelijäiltä.

Hyötyvätkö edes nurjamieliset itse siitä että esteiden poistaminen, raja-aitojen madaltaminen ja syrjimättömyyden edistäminen tukahdutetaan, mikä aikanaan näkyy alhaisemman kilpailukyvyn ja talouskasvun kautta vähempinä ja huonompina työpaikkoina, joilla rahoitetaan kehnompia julkisia palveluita?

Jokunen esimerkki siitä missä rooleissa eurooppalainen voi joutua  tekemisiin vieraan maan sääntöjen kanssa - ja huomaa joutuvansa - erityisesti kun asiat eivät mene niin kuin Strömsössä:

  • Matkustajana (auto, linja-auto, rautatie, alus, lento)
  • Matkailijana (ruoka-, majoitus- ja ohjelmapalveluiden käyttäjä; pakettimatkat; lomaosakkeen tai -asunnon omistaja)
  • Terveyspalvelujen käyttäjänä (myös julkiset sekä korvaukset kotimaassa)
  • Kuluttajana; posti- ja etämyynnin asiakkaana
  • Mobiiliyhteyksien ja verkkopalvelujen käyttäjänä
  • Pankki- tai sijoituspalvelujen käyttäjänä  
  • Perhesuhteissa (avioliitto tai muunlainen [rekisteröity] liitto, ero, lapset, perintö, testamentti)
  • Opiskelijana tai harjoittelijana; tutkijana
  • Työnhakijana
  • Lähetettynä työntekijänä
  • Työntekijänä (kausityö tai pysyvämpi)
  • Muuttajana (myös eläkkeellä; mukaan lukien perheenjäsenten oikeudet; ajoneuvon tuoja)
  • Eläke- tai sosiaaliturvan maksajana ja saajana; muiden julkisten palveluiden saajana
  • Veronmaksajana
  • Palveluiden tarjoajana tai yrittäjänä (mukaan lukien säännellyt ammatit ja suojatut ammattinimikkeet; tutkintojen ja ammattipätevyyden vastaavuus)
  • Oikeudenkäynnin osapuolena; rikoksen tekijänä tai uhrina

Sopii miettiä.


Ralf Grahn