Kansalliset, ehkä oikeammin valtiokeskeiset mielipidesiilot muovaavat EU-asenteita eri jäsenmaissa. Poliitikkojen ja tiedotusvälineden sanomissa on lähes symbioottisia piirteitä, mutta jäsenmaittain mielipideilmastot vaihtelevat.
Kansallisten poliitikkojen tekemisissä ja median seurannassa jäsenmaiden hallitusten tekemiset Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa ovat saaneet tärkeimmän roolin, sikäli kuin mielenkiintoa on riittänyt EU:n seuraamiseen ylipäätään.
Tiedotusvälineiltä ja poliitikoilta kansalaiset saavat aineksia käsityksiinsä Euroopan yhdentymisestä. Valtiokeskeisyyden heijastuessa yleiseen mielipiteeseen, monissa jäsenmaissa näkee harvoin pohdintaa unionin kansalaisten edusta tai EU:n yleisestä edusta.
Mikäli vaikutteita siirtyy maiden rajojen yli, englannin kielen asema ja siten brittiläisten tiedotusvälineiden merkitys kansainvälisten virtausten välittäjinä ovat perinteisesti ylikorostaneet Yhdistyneen kuningaskunnan ja sen EU:lle vihamielisten lehtien ja poliitikkojen merkitystä.
Erityisesti viime aikoina Yhdysvalloissa, Pohjoismaissa ja osin muualla Euroopassa Englannin skandaalilehdistön epätoivoisiksi muuttuneet yritykset EU:n mustamaalaamiseksi ja Brexitin haittojen häivyttämiseksi sekä saarivaltakunnan hallituksen surkuhupaisiksi kääntyneet erovalmistelut ovat lähes peittäneet alleen 27 EU-maan unionin: mannermaiset näkökulmat EU:n arkisista politiikoista ja 445 miljoonan eurooppalaisen tulevaisuutta koskevan keskustelun.
Varsinkin Britannian massalehdissä ja niistä ammentavien populistiliikkeiden joukoissa jäsenmaiden kyvyttömyys on usein peittynyt Euroopan komissiosta ja Euroopan parlamentista tuotettujen irvikuvien taakse. Vain laatulehdissä - “eliittijulkaisuissa” - on ollut hieman parempi asiallinen ja toimielinten välinen tasapaino.
Junckerin strategisesti toimiva komissio on kohentanut kuvaansa. Tällä kertaa katsomme kuitenkin Euroopan parlamentin suuntaan.
Parlemeter 2017
Kirjoitus Euroopan parlamentti kansalaisten EU:n puolesta esitteli Euroopan unionin tulevaisuusaloitteita kokoavan mainion kirjasen (joka toistaiseksi näyttää löytyvän vain englanniksi): Future of Europe: European Parliament sets out its vision (28 sivua).
Euroopan unionin kansalaiset uskovat entistä enemmän EU:n hyötyyn ja Euroopan parlamenttiin sekä odottavat unionilta turvaa mm. terrorismilta, työttömyydeltä, köyhyydeltä ja syrjäytymiseltä, kuten myös hallitsemattomalta maahanmuutolta, kertoo kirjanen tuoreeseen Parlemeter 2017 -mielipidemittaukseen viitaten (sivu 2).
Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena onkin tarkastella EU:n kansalaisten luottamusta Euroopan parlamenttiin mielipidemittauksen valossa.
Mielipidetiedustelun tarkemmat viitetiedot ovat Parlemeter 2017: A stronger voice: citizens’ views on Parliament and the EU (lokakuu 2017; 56 sivua). Tulokset perustuvat yhteensä 27881 tuoreeseen haastatteluun 28 EU:n jäsenmaassa.
Lähes vuosikymmen vierähti ennen kuin Nizzan julistus unionin tulevaisuudesta (joulukuu 2000), joka käynnisti Euroopan unionin perussopimusten uudistamisprosessin, johti Lissabonin sopimuksen voimaantulon kautta Euroopan parlamentin aseman vahvistumiseen 1. joulukuuta 2009 alkaen. SEU-sopimuksen ja SEUT-sopimuksen konsolidoidut toisinnot (viimeksi vuodelta 2016) osoittavat tärkeitä politiikka-aloja, joilla nykyään sovelletaan tavallista lainsäätämisjärjestystä, mutta myös keskeisiä kohtia, joissa jäsenmaat edelleen rajaavat itselleen tärkeimmät valtuudet.
Jäsenvaltioiden tasolla askaroivista poliitikoista ja tiedotusvälineistä sekä Euroopan parlamentin toimivallan puutteiden hitaasta korjaamisesta johtuen, europarlamentin tie kohti asemaa ja arvostusta on ollut kivinen.
Euroopan parlamenttiin neutraalisti suhtautuvilla kansalaisilla on edelleen suhteellinen enemmistö, 42 prosenttia, joka on kutakuinkin sama kuin Lissabonin sopimuksen voimassaoloaikana (sivu 27).
Tämän suurimman ryhmän takana kannatussuhteet ovat kuitenkin viimeksi kääntyneet positiiviseen suuntaan. Viime syksystä Euroopan parlamenttiin myönteisesti suhtautuvien osuus nousi kahdeksan prosenttiyksikköä, ollen nyt 33%.
Kielteisesti suhtautuvien osuus laski lähes vastaavasti 21 prosenttiin, jossa oli pudotusta seitsemän prosenttiyksikköä.
Euroopan parlamentin ilolla oli siis asialliset perusteet. Kuitenkaan emme voi olla varmoja siitä, kuinka suuressa määrin tämä on parlamentin työvoitto tai kuinka paljon johtuu erinäisistä tunnelmatekijöistä. Kielteiset ja myönteiset tuntemukset ovat vaihdelleet aikojen kuluessa, joten emme myöskään tiedä edustaako luottamuksen lisääntyminen europarlamenttiin pysyvää trendiä.
***
Jostain syystä Suomi kuuluu jäsenmaihin, joissa Euroopan parlamentti sai vähiten kannatusta (ja kolmen prosenttiyksikön nousu oli sekin hännänhuippujen katraassa). Kertooko tämä jotain erityisen valtiokeskeisistä vaikuttajista ja poikkeuksellisen rajoittuneista näkökentistä EU-asioissa?
Ralf Grahn