Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana toimiva Tanska profiloituu vihreän, kestävän kehityksen edistäjänä.
Mutta Pohjoismaa Tanska on myös neljän prioriteetin ja neljän poikkeuksen paradoksi EU:n piirissä. Tätä tarkastelemme tarkemmin.
Neljä prioriteettia
Vihreä Eurooppa on yksi puheenjohtujuusohjelman neljästä prioriteetista, mutta kestävän kasvun ajatus läpäisee koko ohjelman:
* Vastuullinen Eurooppa
* Dynaaminen Eurooppa
* Vihreä Eurooppa
* Turvallinen Eurooppa
Neljä poikkeusta
Tanska on ainakin paperilla lähes yhtä kaukana EU:n valtavirrasta ja ytimistä kuin Britannia, sillä maalla on neljä poikkeusta EU:n perussopimuksista, vaikka käytännön toiminta on vähemmän repivää.
Tanska on yhteisen puolustuspolitiikan, oikeus- ja sisäasioiden, euron ja unionin kansalaisuuden ulkopuolella.
Tanskan ulkopoliittinen instituutti DIIS on tosin selvityksessään todennut etteivät poikkeukset palvele maan etua, mutta yksikään hallitus ei ole vielä rohjennut viedä yhden tai useamman poikkeuksen poistamista tai lieventämistä kansanäänestykseen.
Helle Thorning-Schmidtin johtaman uuden hallituksen taholta kuuluu taas ääneen ajattelua ulkopuolisuuden vähentämisestä. (Britanniassa poliittisen keskustelun suunta on päinvastainen.)
Paradoksi
Neuvoston puheenjohtajuus johtaa paradoksiin kun pysyvähköt poikkeukset ja ajankohtaiset haasteet kohtaavat.
Karkeasti ottaen ensimmäinen prioriteetti Vastuullinen Eurooppa koskee euroalueen rahoitus- ja talouskriisin torjumista ja neljännen painopisteen Turvallinen Eurooppa alle kuuluisi puolustuspolitiikka. Siihen sisältyvät oikeus- ja sisäasiat sekä EU:n kansalaisuus, käytännössä laajat, periaatteellisesti tärkeät ja lisäksi nopeasti kehittyvät politiikka-alat.
Euro Plus ja vakausunioni
Ristiriitaa vähentää Tanskan pääosin rakentava asenne EU-yhteistyöhön. Maa osallistuu myös Euro Plus -sopimukseen yhdessä 17 euromaan ja viiden muun euroalueeseen kuulumattoman EU-maan kanssa. Tanska neuvottelee 26 EU-maan lailla talousunionin vahvistamiseen tähtäävästä sopimuksesta, vaikka euromaat tässäkin muodostavat ytimen. (Vain Britannia torjuu jo tässä vaiheessa, joskin saanee viime kädessä seurakseen muutaman pudokkaan.)
Muun muassa Open Europe -blogin kautta on saatavissa hallitusten väliseen vakausunioniin tähtäävän sopimuksen kolmas, 10. tammikuuta 2012 päivätty luonnos, jossa sekä nimi että sisältö ovat taas muuttuneet (nyt: Draft treaty on stability, coordination and governance in the economic and monetary union).
(Avoimuuden ja reilun pelin nimissä, ja kun luonnokset joka tapauksessa vuodetaan julkisuuteen, eikö EU:n neuvosto voisi julkaista vakausunionin nykyiset ja tulevat sopimusversiot virallisesti? Käytäntöä voisi sitten laajentaa muihinkin asioihin jotka kiinnostavat kansalaisia ja yrityksiä Euroopassa. Voisikohan Tanska lisätä läpinäkyvyyttä?)
Joustavalla asenteella ja mahdollisilla erityisjärjestelyillä Tanska kykenee hoitamaan vetovastuunsa tosimaailmaan perustuvien prioriteettien ja sisäpolitiikkaan pohjautuvien poikkeusten ristiriidasta huolimatta.
Ralf Grahn
13. tammikuuta 2012
10. tammikuuta 2012
Tanska vesijohtovedellä maineeseen: Painotukset EU:n neuvoston puheenjohtajana
Vuoden 2012 alusta Pohjoismaa ryhtyi luotsaamaan Euroopan unionin neuvoston toimintaa. Perjantaina Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidt ja hänen hallituksensa esittelivät puheenjohtajamaan kuuden kuukauden työohjelman:
Europa i arbejde: Program for det danske formandskab for Rådet for den Europæiske Union 2012, 1. januar – 30. juni 2012 (60 sivua)
Tanskan puheenjohtjuussivuston kautta ohjelma löytyy myös englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Twitterissä viestintää voi seurata ja keskusteluun osallistua tunnisteella #eu2012dk.
Tanska otti vastaan viestikapulan Puolalta ja heinäkuun alusta vetovastuu siirtyy Kyprokselle.
Prioriteetit
Neljän laajan otsikon alle Tanskan hallitus on koonnot puheenjohtajuuden neljä prioriteettia jäsenmaiden EU-politiikan kannalta:
* Vastuullinen Eurooppa
* Dynaaminen Eurooppa
* Vihreä Eurooppa
* Turvallinen Eurooppa
Johdannossa (sivut 4-6) painotukset kuvataan lyhyesti. Tämän jälkeen ohjelman yleinen osa siirtyy yksityiskohtaisempaan käsittelyyn aiheittain (sivut 7-22), joten jo tällä saa käsityksen EU:n lähiajan toiminnasta.
Vastuullinen Eurooppa
Vastuullinen Eurooppa koskee EU:n ja euroalueen talouskriisin torjuntaa ja sitä käsittelin ruotsiksi blogissani Grahnblawg. Asiaan liityviä aihepiirejä blogeissani ovat euroaluuen kriisi sekä eurooppalainen ohjausjakso ja EU:n vuoden 2012 kasvuselvitys liitteineen.
Kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy eilen tapasi Thorning-Schmidtin Kööpenhaminassa hän esitti virallisten oppien mukaisen tiivistelmän talouskriisin torjuntatyöstä.
Dynaaminen Eurooppa
Dynaamisen Euroopan alta löytyvät toimet talouskasvuun palaamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi julkistalouksien rajoitteista huolimatta. Esittelin ja kommentoin tätä ohjelman osuutta englanniksi blogissani Grahnlaw. Eurooppa 2020 -strategiaa ja sen lippulaivahankkeita, kuten digitaalistrategiaa (ml televiestintä), sekä sisämarkkinoiden toimenpidepakettia (ml sähköiset sisämarkkinat ja tekijänoikeudet) koskevat blogikirjoitukseni täydentävät kuvaa.
Huomenna ja ylihuomenna Euroopan komissio puheenjohtaja José Manuel Barroso vierailee perinteiseen tapaan uudessa puheenjohtajamaassa. Tällöin keskustellaan varmasti enemmän kasvu- ja työllisyysuudistuksista, joissa komissiolla on keskeinen rooli ehdotusten laatijana. Yhteinen tiedotustilaisuus järjestetään 12. tammikuuta 2012 kello 11.15 paikallista aikaa.
Vesijohtovedellä maineeseen
Tanskan hallitus haluaa profiloitua tiukan taloudenpidon ja ekologisen ajattelun edistäjänä. EU-kriittinen Open Europe ja euroblogin kirjoittaja Jon Worth vertailivat blogeissaan eri puheenjohtajuusbudjetteja, joista Tanskan 35 miljoonan euron panostus on ”pihi”.
Varsinaiseksi talous- ja ekoajattelun vertauskuvauksi on kuitenkin noussut Tanskan hallituksen ilmoitus siitä, että sen järjestämissä kokouksissa ei enää tarjota pullotettua vettä. Worthin mainitsema vesijohtovesi ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, esimerkkinä AFP (Google News).
***
Vihreä Eurooppa (josta saimme esimakua) ja Turvallinen Eurooppa tulevat käsittelyyn lähiaikoina.

8. tammikuuta 2012
Eurooppa 2020 -strategian uudistukset hitaasti alkuun EU-maissa
Edellisessä kirjoituksessa Suomeksi EU:n kasvuselvityksestä vedin yhteen vuoden 2012 kasvuselvityksen käsittelyn suomeksi tähän mennessä. Mukavuussyistä tarjoan seuraavaksi uudelleen linkit EU:n kasvuselvityksen dokumentteihin. Tämän jälkeen tarkastelen Eurooppa 2020 -strategian (EU2020) toteutumista.
Kasvuselvitys liitteineen
Koska komissio ei vieläkään halua tiedottaa yhtä laajasti kaikille kieliryhmille, lähdemme ”verkkovierailulle” neuvoston puolelle liitteiden löytämiseksi. Neuvoston asiakirjahaun avulla voimme kaivaa esille koko paketin, siis varsinaisen kasvuselvityksen ja sen neljä liitettä, yhteensä viisi asiakirjaa, jotka löytyvät myös suomeksi:
Vuotuinen kasvuselvitys; 2012 KOM(2011) 815 lopullinen (neuvoston asiakirja 17229/11)
Tilannekatsaus Eurooppa 2020 -Strategian toteuttamiseen; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 2/5 – LIITE I (asiakirja 17229/11 ADD 1)
Makrotaloudellinen kertomus; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 3/5 - LIITE II (asiakirja 17229/11 ADD 2)
Luonnos: yhteinen työllisyysraportti; KOM(2011) 815 lopullinen Vol. 4/5 Liite 3 (johdonmukaisemmin III; asiakirja 17229/11 ADD 3)
Kasvua edistävät veropolitiikat jäsenvaltioissa ja verotuksen parempi koordinointi EU:ssa; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 5/5 - LIITE IV (asiakirja 17229/11 ADD 4)
EU2020-strategian tarkoitus
Tilannekatsaus, kasvuselvityksen ensimmäinen liite, kertoo kuinka älykkääseen, kestävään ja osallistavaan talouskasvuun tähtäävä uudistusohjelma Eurooppa 2020 on edistynyt jäsenmaissa ja EU:n tasolla.
Johdannossa komissio muistuttaa EU2020-strategian tarpeesta ja tarkoituksesta (sivu 2):
EU2020-strategian tavoitteet
Tilannekatsaus muistuttaa tiiviisti EU2020-strategian tavoitteista (jotka jäsenmaiden päämiehet ovat asettaneet)(sivu 2):
Luvussa 2 (sivut 3-4) käydään läpi tärkeimmät tulokset jäsenmaissa tavoite kerrallaan:
* Koulutustavoite
* Työllisyystavoite
* Tutkimusta ja kehittämistä koskeva tavoite
* Köyhyyden vähentämistä koskeva tavoite
* 20/20/20-tavoite
EU2020-uudistusten alkutaival
Alkuvauhti ei vielä riitä tavoitteiden saavuttamiseen ”tasaisen vauhdin taulukolla”, joten EU-maissa on lisättävä kaasua, toteaa tilannekatsaus.
Lähes kaikki EU-maat ponnistelevat julkisen talouden tasapainottamiseksi. Useiden kohdalla valtion lainanotto, mukaan lukien vanhan velan kierrätys, on muodostunut karmaisevan kalliiksi. Siksi Euroopan maissa on vain vähän mahdollisuuksia velkaelvytykseen tai kalliisiin uudistuksiin.
Mahdollisuuden tarjoavat laadulliset uudistukset, jotka eivät rasita budjettitaloutta. Niillä kevennetään yritysten sääntelyä, edistetään kilpailua tai avataan mahdollisuuksia tuote-, palvelu ja työmarkkinoilla.
Lissabonin strategian menetetyn vuosikymmenen jälkeen vuonna 2010 hyväksytyn EU2020-strategian hidas käynnistyminen jäsenmaissa uhkaa jättää Euroopan kilpailukyvyn entistä kauemmaksi nopeasti kehittyvien maiden vauhdista.
Ralf Grahn
J.K. Onko hyväksyttävää tai edes mahdollista että Euroopan unionin jäsenmaassa lähdetään purkamaan EU:n perusarvoja kuten demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia. Näin on kuitenkin tapahtunut Unkarissa. Bloggingportal.eu:n viikkokatsaus Week in Blogginportal kuvaa huolestuttavaa kehitystä. Vielä monipuolisemmin euroblogien näkemykset tunnisteen #Hungary alla.

EU:n on historiansa syvimmässä talouskriisissä. Sen on siksi tehtävä kaksin verroin enemmän kasvun vauhdittamiseksi, tuottavuuden parantamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi. Enää ei ole tarpeen erottaa toisistaan lyhyen ja pitkän aikavälin toimia, koska pitkän aikavälin talousnäkymillä on lyhyellä aikavälillä välitön vaikutus maiden valtionlainojen kustannuksiin. Pitkän aikavälin uudistuksia on toteutettava samaan aikaan lyhyen aikavälin toimenpiteiden kanssa.
Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan perustellusti tarvetta uuteen kasvu-uraan, jonka avulla voidaan saavuttaa älykäs, kestävä ja osallistava talous, korjata Euroopan taloudessa olevat rakenteelliset puutteet, parantaa sen kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä luoda perusta kestävälle sosiaaliselle markkinataloudelle.
EU2020-strategian tavoitteet
Tilannekatsaus muistuttaa tiiviisti EU2020-strategian tavoitteista (jotka jäsenmaiden päämiehet ovat asettaneet)(sivu 2):
Strategiassa määritellään yleistavoitteet, jotka EU:n olisi saavutettava vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on tilanne, jossa työllisten osuus EU:n 20–64-vuotiaasta väestöstä on 75 prosenttia, jossa EU:n BKT:stä 3 prosenttia investoidaan T&K:hon, jossa 20/20/20-ilmasto- ja energiatavoitteet on saavutettu ja jossa koulunkäynnin keskeyttävien osuus on alle 10 prosenttia ja vähintään 40 prosenttia nuoremmasta sukupolvesta suorittaa korkea-asteen (alempi korkea-aste) tai vastaavan tutkinnon. Lisäksi köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen uhan alla olevien määrää on tarkoitus vähentää 20 miljoonalla. Nämä tavoitteet ovat yhteydessä toisiinsa, ja ne vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten EU yleisesti ottaen onnistuu pyrkimyksissään. Ne vaativat kaikilta jäsenvaltioilta yhteisiä toimia, joita tuetaan EU:n tason toimilla.
Luvussa 2 (sivut 3-4) käydään läpi tärkeimmät tulokset jäsenmaissa tavoite kerrallaan:
* Koulutustavoite
* Työllisyystavoite
* Tutkimusta ja kehittämistä koskeva tavoite
* Köyhyyden vähentämistä koskeva tavoite
* 20/20/20-tavoite
EU2020-uudistusten alkutaival
Alkuvauhti ei vielä riitä tavoitteiden saavuttamiseen ”tasaisen vauhdin taulukolla”, joten EU-maissa on lisättävä kaasua, toteaa tilannekatsaus.
Lähes kaikki EU-maat ponnistelevat julkisen talouden tasapainottamiseksi. Useiden kohdalla valtion lainanotto, mukaan lukien vanhan velan kierrätys, on muodostunut karmaisevan kalliiksi. Siksi Euroopan maissa on vain vähän mahdollisuuksia velkaelvytykseen tai kalliisiin uudistuksiin.
Mahdollisuuden tarjoavat laadulliset uudistukset, jotka eivät rasita budjettitaloutta. Niillä kevennetään yritysten sääntelyä, edistetään kilpailua tai avataan mahdollisuuksia tuote-, palvelu ja työmarkkinoilla.
Lissabonin strategian menetetyn vuosikymmenen jälkeen vuonna 2010 hyväksytyn EU2020-strategian hidas käynnistyminen jäsenmaissa uhkaa jättää Euroopan kilpailukyvyn entistä kauemmaksi nopeasti kehittyvien maiden vauhdista.
Ralf Grahn
J.K. Onko hyväksyttävää tai edes mahdollista että Euroopan unionin jäsenmaassa lähdetään purkamaan EU:n perusarvoja kuten demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia. Näin on kuitenkin tapahtunut Unkarissa. Bloggingportal.eu:n viikkokatsaus Week in Blogginportal kuvaa huolestuttavaa kehitystä. Vielä monipuolisemmin euroblogien näkemykset tunnisteen #Hungary alla.
Tunnisteet:
Bloggingportal,
EU,
EU2020,
Euroopan unioni,
Eurooppa 2020,
kasvuselvitys,
talous,
Unkari,
uudistus
Suomeksi EU:n kasvuselvityksestä
Kootaan välillä langat käsiin. Kirjoituksesta EU:n talousopit vuodelle 2012 löytyvät linkit aiempiin blogimerkintöihin (FI SV EN) komission käynnistämän eurooppalaisen ohjausjakson asiakirjoista. Nämä dokumentit ovat vuotuinen kasvuselvitys 2012 ja sen neljä liitettä.
Komission suomenkielinen Eurooppa 2020 -sivusto on nyt kohentunut niin, että tarjolla on linkki kasvuselvitykseen suomeksi. Tärkeät liitteet komissio tarjoaa täällä edelleen vain englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Vaihtoehtoisen reitin tarjoaa Eur-Lex, joka päällisin puolin näyttää tarjoavan kasvuselvityksen 22 virallisella EU-kielellä. Todellisuudessa myöhemmin lisätyt linkit englannin-, ranskan- ja saksankielisiin versioihin eivät edelleenkään johda varsinaiseen kasvuselvitykseen vaan johonkin sen liitteistä. Puutelistalla on edelleen että 'tähän asiakirjaan viittaavat asiakirjat' ei avaa tietä liitteisiin.
Varsinainen kasvuselvitys löytyy silti suomeksi hyvässä järjestyksessä myös Eur-Lexin kautta:
KOMISSION TIEDONANTO Vuotuinen kasvuselvitys 2012 VOL. 1/5; Bryssel 23.11.2011 KOM(2011) 815 lopullinen
Kasvuselvityksen esittely suomeksi
Suomeksi esittelin vuoden 2012 kasvuselvityksen pääkohdat täällä, asiakirjahaun tulokset täällä ja komission viestinnän siihen mennessä olemattomat kohennukset täällä.
Näin ollen tilannekatsaus Eurooppa 2020 -strategian (EU2020) toteutumisesta on vuorossa seuraava.

eurooppalainen ohjausjakso,
komissio,
Suomi,
talous,
vuotuinen kasvuselvitys
4. tammikuuta 2012
EU:n vuotuinen kasvuselvitys 2012 ja kielisyrjintä: Valpas ja reagoiva komissio?
Vuoden 2012 kasvuselvitys on komission keskeinen talouspoliittinen linjaus, joka käynnisti talouspolitiikan kehittämiseen ja koordinointiin tähtäävän eurooppalaisen ohjausjakson, jonka on määrä tuottaa tulosta kaikissa EU:n jäsenmaissa ja unionissa kokonaisuutena kansalaisten hyväksi.
Komission kyvyt
On mielenkiintoista nähdä kuinka tarkasti Euroopan komissio seuraa diplomityötään talouspolitiikan alalla, Vuotuista kasvuselvitystä 2012 tärkeine liitteineen, sosiaalisen median kautta: blogit, Twitter ja Facebook.
Toiseksi odotan kiinnostuneena kuinka nopeasti komissio korjaa tiedotuksensa tarjoamalla asiakirjat näkyvästi kaikilla EU:n virallisilla kielillä (iiriä lukuun ottamatta).
Valppaus ja reaktionopeus ovat siis tarkastelun kohteina.
Toistaiseksi on kulunut vain muutama työpäivä kirjoitussarjan alkamisesta 1. tammikuuta 2012:
Eurooppaoikeus (FI): EU:n vuotuinen kasvuselvitys
Grahnblawg (SV): EU: Årlig tillväxtöversikt 2012
Grahnblawg (SV): Lägesrapport för Europa 2020-strategin
Grahnlaw (EN): EU2020 stands for 20 missing languages
Nollatulos
Komission kolme verkkosivua ovat edelleen muuttamatta (EU2020, Ecfin, Barroso). Asiakirjat ovat tarjolla vain englannin, ranskan ja saksan kielellä.
Englanniksi Eur-Lex tarjoaa luettavaksi liitteen yhteisen työllisyysraportin luonnos (Draft Joint Employment Report) kun etsinnän kohteena on varsinainen kasvuselvitys (Annual Growth Survey 2012) 23.11.2011 COM(2011) 815. Oikeusportaalista löydämme varsinaisen kasvuselvityksen 19 kielellä, mutta emme liitteitä emmekä kasvuselvityksen tekstiä englanniksi, ranskaksi tai saksaksi (taikka iirin kielellä).
Nollatulos tähän mennessä.
Neuvoston asiakirjahaulla - asiakirja 17229/11 - voimme kuitenkin löytää vuoden 2012 kasvuselvityksen liitteineen (ADD 1, 2, 3 ja 4) suomeksi tai jollain muulla kielellä, joten komissio voisi helposti lopettaa kielisyrjinnän.
Alkaako tapahtua?
Ralf Grahn
J.K. Joulukuun puolessavälissä kirjoitin New Europe -lehden pyynnöstä jutun Any hope for Europe?, joka sisältää tiivistelmän Euroopan unionin ja euroalueen heikkouksista sekä demokraattisesti hyväksyttävästä tulevaisuudesta. Lehden vuodenvaihteen numero on nyt luettavissa.

viestintä,
vuotuinen kasvuselvitys
2. tammikuuta 2012
EU:n vuotuinen kasvuselvitys 2012 liitteineen suomeksi
Outoa vaatimattomuutta komission taholta. Kynttilän pitäminen vakan alla ei kuulu EU:n toimielinten tunnusomaisiin piirteisiin.
Jostain syystä komission EU2020-teemasivu tarjosi vuotuisen kasvuselvityksen vuodelle 2012 ja sen liitteet vain englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Myöhemmin totesin että sama kolmikielisyys vallitsi myös komission talous- ja rahoitusasioiden pääosaston verkkosivulla EU economic governance ja puheenjohtaja José Manuel Barroson sivulla New action for growth,governance and stability.
Kaikki eivät arvaa navigoida sinne, mutta EU:n oikeusportaali Eur-Lex tarjosi viimein vuotuisen kasvuselvityksen 19 muulla EU-kielellä, mutta mitään yhteyttä liitteisiin ei ollut. Kasvuselvitys suomeksi:
KOMISSION TIEDONANTO Vuotuinen kasvuselvitys 2012; VOL. 1/5 Bryssel 23.11.2011 KOM(2011) 815 lopullinen
Kasvuselvitys liitteineen on komission talouspoliittisen uudistusajattelun, aloitteellisuuden ja osaamisen kruununjalokivi. Kuinka innoitetaan jäsenmaiden poliitikot ja hallinnot alue- ja kuntatasoa myöten sekä rakennerahastojen ja kansalaisyhteiskunnan toimijat, jos valtaosa sisällöstä ja kielistä jätetään pimentoon?
Neuvosto
Koko uudistusnivaska löytyy eri EU-kielillä, mutta naapurin tontilta. Neuvoston asiakirjahaun avulla voimme kaivaa esille koko paketin, siis viisi asiakirjaa myös suomeksi:
Vuotuinen kasvuselvitys; 2012 KOM(2011) 815 lopullinen (neuvoston asiakirja 17229/11)
Tilannekatsaus Eurooppa 2020 -Strategian toteuttamiseen; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 2/5 – LIITE I (asiakirja 17229/11 ADD 1)
Makrotaloudellinen kertomus; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 3/5 - LIITE II (asiakirja 17229/11 ADD 2)
Luonnos: yhteinen työllisyysraportti; KOM(2011) 815 lopullinen Vol. 4/5 Liite 3 (johdonmukaisemmin III; asiakirja 17229/11 ADD 3)
Kasvua edistävät veropolitiikat jäsenvaltioissa ja verotuksen parempi koordinointi EU:ssa; KOM(2011) 815 lopullinen VOL. 5/5 - LIITE IV (asiakirja 17229/11 ADD 4)
Vaatimattomuus kaunistaa – ainako?

neuvosto,
talous,
uudistus,
vuotuinen kasvuselvitys
1. tammikuuta 2012
EU:n vuotuinen kasvuselvitys 2012
Vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä on syytä suunnata katse tulevaan myös Euroopan unionin tasolla.
Viime vuonna julkaistu ensimmäinen kasvuselvitys (2011) oli tiivis ja havainnollinen kuvaus Euroopan unionin ja jäsenmaiden talouspolitiikan haasteista. Koottiin yhteen julkisen talouden vakauttaminen, kasvuun tähtäävät rakenneuudistukset ja työllisyys johdonmukaisen hallinnan aikaansaamiseksi.
Vuoden 2012 kasvuselvitys
Toinen suunnittelu- ja seurantakierros – eurooppalainen ohjausjakso - voitiin käynnistää huomattavasti aikaisemmalla aikataululla. Komission monikielinen Eurooppa 2020 -sivusto näyttää linkittävän vuoden 2012 kasvuselvitykseen liitteineen myös suomeksi. Todellisuudessa linkki tarjoaa asiakirjalle kolme kielivaihtoehtoa, jotka ovat komission työkielet: englanti, ranska ja saksa.
Sama toistuu kasvuselvityksen liitteiden osalta, jotka ovat:
* Kertomus Eurooppa 2020 -ohjelman edistymisestä
* Makrotaloudellinen kertomus
* Yhteinen työllisyysraportti
* Kasvua edistävät jäsenvaltioiden veropolitiikat ja verotuksen parempi koordinointi EU:ssa
Eur-Lexin kautta ovat kuitenkin löydettävissä varsinaisen kasvuselvityksen muut kieliversiot, mukaan lukien suomi (pdf):
KOMISSION TIEDONANTO Vuotuinen kasvuselvitys 2012; VOL. 1/5 Bryssel 23.11.2011 KOM(2011) 815 lopullinen (20 sivua)
Lähtökohdat ja haasteet
Ensimmäinen ohjausjakso ei toteutunut aivan nappiin (sivu 3):
Komission mielestä vuoden 2012 tärkeimmät haasteet ovat (sivu 3):
Luvuittain (1-5) käsitellään tavoitteita tarkemmin. Jos yksinkertaistamme lukujen ydinsanomat vielä tiiviimpään muotoon, avainsanoiksi voivat tulla esimerkiksi julkinen talous, pankit, kasvu-uudistukset, työllisyys ja hyvä hallinto.
Vaikka jäsenmaiden talouksien tila on hyvin erilainen, komission esittämät yleistajuiset linjaukset ovat arvokkaita myös kansallisen tason talouspolitiikasta kiinnostuneille.
Etenemistä koskevien päätelmien (luku 6) jälkeen tulee liite, johon on koottu kasvupotentiaalin kohentamiseen liittyviä toimia (sivulta 16). Ne on jaettu kolmeen ryhmään:

Vaikka tilanne vaatii kiireellisiä toimia, jäsenvaltiot ovat edistyneet vuotta 2011 koskevassa vuotuisessa kasvuselvityksessä esitettyjen suuntaviivojen täytäntöönpanossa odotettua heikommin. Jäsenvaltiot eivät vielä ole ottaneet täyttä vastuuta talouden uuden ohjaus- ja hallintajärjestelmän puitteissa sovituista radikaaleista muutoksista.
Komission mielestä vuoden 2012 tärkeimmät haasteet ovat (sivu 3):
▪ Eriytetyt, kasvua edistävät strategiat julkisen talouden vakauttamiseksi
▪ Talouden normaalin luotottamisen palauttaminen
▪ Nykyisen ja tulevan kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen
▪ Työttömyyteen ja kriisin sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen
▪ Julkishallinnon nykyaikaistaminen
Luvuittain (1-5) käsitellään tavoitteita tarkemmin. Jos yksinkertaistamme lukujen ydinsanomat vielä tiiviimpään muotoon, avainsanoiksi voivat tulla esimerkiksi julkinen talous, pankit, kasvu-uudistukset, työllisyys ja hyvä hallinto.
Vaikka jäsenmaiden talouksien tila on hyvin erilainen, komission esittämät yleistajuiset linjaukset ovat arvokkaita myös kansallisen tason talouspolitiikasta kiinnostuneille.
Etenemistä koskevien päätelmien (luku 6) jälkeen tulee liite, johon on koottu kasvupotentiaalin kohentamiseen liittyviä toimia (sivulta 16). Ne on jaettu kolmeen ryhmään:
I. Otetaan enemmän irti siitä, mistä EU:n tasolla on jo sovittu
II. Nopeutetaan neuvostossa ja Euroopan parlamentissa käsiteltävänä olevien ehdotusten hyväksymistä
III. Käsitellään nopeasti ehdotukset, joita komissio aikoo tehdä lähikuukausina
Ralf Grahn
Tunnisteet:
Eurooppa 2020,
eurooppalainen ohjausjakso,
kasvuselvitys,
komissio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)