7. syyskuuta 2011

Eurooppatiedotus ajetaan alas – Tanska ja Ruotsi EU-valistuksen kärjessä

Kansalaiset ovat harvoin olleet yhtä ymmällään Euroopan unionin (euroalueen) toimista ja Suomen EU-linjauksista kuin nyt. Samaan aikaan ulkoasiainministeriö ”uudistaa” Eurooppatiedotuksen toimintaa lakkauttamalla maakunnalliset tiedotuspisteet. Lapin aluetiedotus säilyy osittain, mutta muuten toiminta keskitetään ministeriöön, joka aikoo suosia verkkoviestintää ja sosiaalista mediaa. Voimavarat vähenevät, sillä: Uudistuksen yhteydessä turvataan Eurooppatiedotuksen vakinaisen henkilöstön mahdollisuus siirtyä uusiin tehtäviin ulkoasiainministeriössä.

UM:n tiedote puhuu virallisen optimismin hengessä EU-kansalaisviestinnän laadun ja nopeuden parantamisesta keskittämällä voimavarat yhteen paikkaan sekä suuntaamalla päivittäistiedotus internettiin.

Ehkä kasvokkain annettava neuvonta maakunnissa on aikansa elänyt malli. Silti jää nähtäväksi toteutuvatko uumoillut parannukset.


Pohjoismaat

Jos ulkoasiainministeriö todella haluaa parantaa EU-asioiden kansalaisviestintää Suomessa, parhaat mallit löytyvät nyt, kuten aiemmin, muista Pohjoismaista.

Arvoasteikkoni on subjektiivinen, mutta perustuu kokemuksiini käyttäjänä.

Ykkönen on Tanskan integroitu malli, joka tarjoaa sekä yleistietoa kansalaisille että Euroopan laajuisesti parhaan väylän EU-asioiden käsittelyyn kansallisella tasolla: Kansankäräjien (Folketinget) EU-Oplysningen.

Hyvänä kakkosena tulee Ruotsi, jossa eduskunnan yhteydessä toimiva EU-valistus ahkerasti ja kansantajuisesti päivittää tietoja lähes kaikista Euroopan unionin politiikka-aloista: EU-upplysningen.

Vaikka Ruotsin eloisa verkkolehti Europaportalen ei ole viranomainen, verkkosivusto kelpaisi esimerkiksi EU-maissa laajemminkin. Portaali tarjoaa uutisia, keskustelua ja linkkejä muualla käytävään keskusteluun. Sivuston takana ovat sekä ammattiyhdistysliike että elinkeinoelämän keskusjärjestö.

Kolmannen sijan ovat jakaneet Norja (joka ei kuulu EU:hun) ja Suomi.

Norjan Brysselin lähetystö tiedottaa aktiivisesti Euroopan talousalueeseen kuuluvan ja Schengenin sopimukseen liittyneen maan suhteista. Kansalaisen kannalta keskeinen on kaiketi sikäläisen ulkoministeriön ylläpitämä Europaportalen, josta löytyy runsaasti jatkoyhteyksiä.

Suomen EU-tiedotus on kutistumassa, mutta haaste pysyy samana: Tanskan ja Ruotsin tavoittaminen.

Mahtaakohan onnistua?



Ralf Grahn

Ei kommentteja: