16. syyskuuta 2011

Suomi: siipirikko budjettihaukka

Muualla Euroopassa Suomi tunnetaan Saksan leiriin kuuluvana budjettihaukkana, joka Alankomaiden ja Itävallan tavoin julistaa julkisen talouden menokuria onnettomille tunareille.

Aivan helppoa ei paluu kestävään julkistalouteen näytä olevan Suomellekaan, sillä valtioneuvoston tiedotteen mukaan:

Vuoden 2012 talousarvioesityksen loppusumma on 52,3 mrd. euroa. Tuloja arvioidaan kertyvän yhteensä 45,3 mrd. euroa, joten alijäämä on 7,1 mrd. euroa.

Vaikka valtion alijäämä supistuu runsaan miljardin euron verran tämän vuoden tasosta, valtion tulojen ja menojen väliin jäävä aukko on vielä noin 13,6 prosenttia budjetin loppusummasta vuonna 2012.

Muiden jäsenmaiden tavoin Suomi on sitoutunut Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimukseen, jonka mukaan koko julkisen talouden alijäämän (keskushallinto, alue- ja paikallisviranomaiset ja sosiaaliturvajärjestelmä) tulee olla alle kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.



Ralf Grahn

Ei kommentteja: