22. huhtikuuta 2010

EU:n Tukholman ohjelman toimintasuunnitelma 2010-2014

Euroopan unionin oikeus- ja sisäasioiden merkitys kasvaa. Ensinnä rakenteilla oleva vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue koskettaa oikeita ihmisiä ja yrityksiä välittömämmin kuin useimmat muut EU:n politiikka-alat: EU-kansalaisia ja yrityksiä, unionin alueella laillisesti asuvia ulkomaalaisia, laittomia siirtolaisia sekä kolmannen maan kansalaisia, joilla on henkilökohtaisia suhteita tai liikeyhteyksiä Euroopan talousalueelle.


Toiseksi Lissabonin sopimus uudisti oikeus- ja sisäasioita normaalien unionimenettelyjen suuntaan, joten Euroopan parlamentti osallistuu nykyään tasaveroisemmin uuden lainsäädännön säätämiseen ja määräenemmistöllä tehtävät päätökset vähentävät lukkiutumia.





(EU:n perussopimusten tuorein ajantasainen versio julkaistiin hiljattain Euroopan unionin virallisessa lehdessä 30. maaliskuuta 2010 C 83.)



Tukholman ohjelma



Eurooppa-neuvosto hyväksyi 11. ja 12. joulukuuta 2009 uuden oikeus- ja sisäasioiden ohjelman vuosiksi 2010-2014 (päätelmien tarkistettu versio; päivätty 5. helmikuuta 2010).

Tukholman ohjelma asettuu Tampereen ohjelman ja Haagin ohjelman jatkoksi:



Tukholman ohjelma – Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten



Tukholman ohjelman toimintasuunnitelma


Tukholman ohjelman suuntaviivojen perusteella Euroopan komissio on valmistellut tarkentavan ja täydentävän toimintasuunnitleman, jota olen käsitellyt blogeissani, viimeksi:



Grahnblawg (på svenska): EU:s handlingsplan för Stockholmsprogrammet publicerad? (21. huhtikuuta 2010) ja



Grahnlaw (in English): EU JHA: Stockholm Programme Action Plan published in English (22. huhtikuuta 2010).

Euroopan komission oikeuden, vapauden ja turvallisuuden pääosaston uutissivuilla on nyt julkaistu ehdotus Tukholman ohjelman toimintasuunnitelmaksi. Tähän mennessä olen löytänyt suunnitelman vain englanniksi:



Delivering an area of freedom, security and justice for Europe's citizens Action Plan Implementing the Stockholm Programme (Brussels, 20.4.2010; COM(2010) 171 final; 69 sivua).



Huomenna, 23. huhtikuuta 2010, jäsenvaltioiden oikeus- ja sisäministereille esitellään toimintasuunnitelma neuvostossa, joka liikenneolojen takia poikkeuksellisesti kokoontuu Brysselissä, vaikka huhtikuun kokoukset kuuluu pitää Luxemburgissa.




Ralf Grahn

Ei kommentteja: