25. tammikuuta 2012

Tekijänoikeustoimikunta verkkopiratismia vastaan

Eilen professori Niklas Bruunin johdolla toiminut tekijänoikeustoimikunta luovutti mietintönsä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedotteen mukaan verkkopiratismi on toimikunnan hampaissa:

Toimikunta ehdottaa myös säännöksiä teleoperaattoriin kohdistettavasta estomääräyksestä. Tuomioistuin voisi määrätä teleoperaattorin (verkkoyhteyden tarjoajan) estämään asiakkailtaan pääsyn tekijänoikeutta loukkaavalle verkkosivulle, jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon aineistoa yleisön saataviin saattavan henkilön, välittäjän tai tekijän oikeudet. Tällaisen säännöksen tarvetta on lisännyt se, että yhä useampi Suomen markkinoillesuunnattu verkkopalvelu toimii ulkomailta käsin. Ehdotuksen tavoitteena on osaltaan vähentää luvattoman verkkojakelun kielteisiä vaikutuksia oikeudenhaltijoille ja kuluttajille sekä ohjata laillisten palveluiden käyttämiseen.
 

OKM:n verkkosivuilla on tarjolla julkaisun tiivistelmä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Julkaisu on saatavissa suomenkielisenä:

Tekijänoikeustoimikunnan mietintö: Ratkaisuja digiajan haasteisiin; Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2012:2


Media

Teleoperaattoreiden eriävä mielipide verkkopalvelujen sulkemista vastaan nousi odotetusti esille viestinten alku-uutisissa. Muutama poiminta:

Talous-sanomat, Digitoday: Teleyhtiöt vastustavat Suomen piraattilakia. Juttu sisältää linkin tiedotteeseen, jossa Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom perustelee eriävää mielipidettään.

Tietoviikko: FiCom tyrmää nettiestot: ”väärä keino puuttua piratismiin”

Helsingin Sanomat: Toimikunta: Tuomioistuimille oikeus estää pääsy piraattisivustoille



Ralf Grahn

Ei kommentteja: