Kirjoituksesta Toinen sisämarkkinoiden toimenpidepaketti siirrymme osoittamaan sisämarkkinapolitiikan painopisteitä EU:n ylätasolla, siis Eurooppa-neuvostossa, vuonna 2013.
Tuomme myös esille komission kaksi ensimmäistä talouden eurooppalaiseen ohjausjaksoon liittyvää kertomusta sisämarkkinoiden yhdentymistilanteesta vuosille 2013 ja 2014.
Eurooppa-neuvosto 2013
Maaliskuu 2013
Eurooppa-neuvoston 14-15 maaliskuuta 2013 päätelmät EUCO 23/13 käsittelivät laajasti talous- ja sosiaalipolitiikkaa EU-ohjausjakson merkeissä. Kohdassa 9 b) Eurooppa-neuvosto korosti sisämarkkinoiden hallintoa sekä kummankin sisämarkkinapaketin lainsäädäntöesitysten käisttelyn ripeyttä:
b) Sisämarkkinat ovat edelleen keskeinen kasvua ja työllisyyttä edistävä tekijä. Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto kehottaa jäsenvaltioita ottamaan täysin huomioon sisämarkkinoiden yhdentymistilannetta koskevassa komission kertomuksessa esitetyt suositukset ja suhtautuu myönteisesti komission aikomukseen raportoida sisämarkkinatilanteesta tulevissa vuotuisissa kasvuselvityksissä. On ehdottoman tärkeää saattaa kaikkien ensimmäiseen sisämarkkinapakettiin sisältyvien ehdotusten käsittely nopeasti päätökseen, etenkin sellaisissa keskeisissä asioissa kuin tilinpito, ammattipätevyys, julkiset hankinnat, työntekijöiden lähettäminen sekä sähköinen tunnistaminen ja sähköinen allekirjoitus. Tällä pyritään edistämään kilpailukykyä, syventämään sisämarkkinoita ja poistamaan perusteettomia esteitä. Komissio esittää loput toiseen sisämarkkinapakettiin kuuluvat ehdotukset viipymättä, jotta niitä voidaan alkaa käsitellä pikaisesti ja jotta ne voidaan hyväksyä ennen Euroopan parlamentin tämän vaalikauden päättymistä. Myös koko sisämarkkinalainsäädännön, palveludirektiivi mukaan lukien, täytäntöönpanoa on ehdottomasti parannettava, erityisesti toteuttamalla huolellinen vertaisarviointi ja poistamalla nopeasti perusteettomat esteet. Eurooppa-neuvosto aikoo jatkaa kaikkien näiden kysymysten säännöllistä tarkastelua.
Mainitsen vain ohimennen kohdan 9 c) sääntelytaakasta ja REFIT-ohjelmasta sekä kohdan 10 lupauksen teemakokouksista: kohdassa 10 a) energian sisämarkkinoiden toteuttamisesta ja kohdassa 10 c) digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamisesta vuoteen 2015 mennessä sekä kohdassa 10 e) teollisuustuotteiden sisämarkkinoiden käsittelystä teollisuuden kilpailukyvyn ja teollisuuspolitiikan osana .
Toukokuu 2013
Eurooppa-neuvoston 22. toukokuuta 2013 pidetyn kokouksen päätelmien EUCO 75/1/13 REV 1 yhdeksän ensimmäistä kohtaa käsittelivät EU:n energiataloutta ja -markkinoita. Tavoitteeksi Eurooppa-neuvosto vahvisti energian sisämarkkinoiden toteuttamisen vuoteen 2014 mennessä, ja komissio aikoi raportoida energian sisämarkkinoiden toteutumisen edistymisestä vuoden 2014 alkupuolella.
Kohdan 5 c) mukaan tarkoituksena oli löystää valtiontukisääntöjä energia- ja ympäristöalan investointien helpottamiseksi. Kohta 8 a) lupaili innovatiivisempia rahoitusmenetelmiä.
Kesäkuu 2013
Eurooppa-neuvoston päätelmissä 27.-28. kesäkuuta 2013 EUCO 104/2/13 REV 2 kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden alla tuli esille kasvu- ja työllisyyssopimuksen täytäntöönpano. Tässä yhteydessä mainittiin sisämarkkinoita koskevien päätösten toteuttaminen prioriteettina:
9. Vuosi sitten Eurooppa-neuvosto sopi kasvu- ja työllisyyssopimuksesta eli paketista, joka sisälsi nopeavaikutteisia kasvutoimia, joiden tueksi osoitettiin 120 miljardin euron rahoitus. Vaikka näiden toimenpiteiden toteuttamisessa on edistytty hyvin ja jotkin niistä tuottavat jo tulosta, lisätoimet ovat edelleen tarpeen. EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden olisi tehtävä kaikkensa sen varmistamiseksi, että kaikki kasvu- ja työllisyyssopimuksen osatekijät pannaan nopeasti täytäntöön, kuten Eurooppa-neuvoston aiemmissa päätelmissä esitetään, erityisesti kun on kyse sisämarkkinoista, innovoinnista, digitaalistrategiasta, palveluista, energiasta ja verotuksesta. Eurooppa-neuvosto odottaa mielenkiinnolla neuvoston säännönmukaiseen tarkasteluun perustuvaa, ajan tasalle saatettua tilannekatsausta kasvu- ja työllisyyssopimuksesta joulukuussa 2013.
Kohdassa 10 b) Eurooppa-neuvosto lausui yritysten sääntelyn keventämisestä:
b) Eurooppa-neuvosto palautti mieleen maaliskuussa 2013 antamansa päätelmät ja ilmaisi tyytyväisyytensä komission alustavana ehdotuksena toimittamaan tiedonantoon kaikkein raskainta sääntelyä koskevasta Top 10 -aloitteesta. Se odottaa saavansa ennen lokakuussa 2013 pidettävää kokoustaan yksityiskohtaisen työohjelman, joka sisältää konkreettisia lisäehdotuksia yleisen sääntelytaakan vähentämiseksi ja kilpailukyvyn edistämiseksi ja jossa otetaan samalla kaikessa huomioon kuluttajien ja työntekijöiden asianmukaisen suojelun tarve. Se kehotti jatkamaan toimia EU:n ja kansallisen sääntelyn saattamiseksi tehokkaammaksi, johdonmukaisemmaksi ja yksinkertaisemmaksi. Se palaa näihin kysymyksiin kyseisten ehdotusten pohjalta.
Teemakokousten osalta Eurooppa-neuvosto korosti vielä kohdassa 10 muun muassa sähköisiä sisämarkkinoita, palveludirektiivin toteuttamista ja tekijänoikeuksien lisensiointia:
Eurooppa-neuvosto odottaa lokakuussa 2013 käytävien temaattisten keskustelujensa antavan uuden sysäyksen innovoinnin, sähköisten sisämarkkinoiden ja palvelujen aloilla, ja se pyysi komissiota esittämään kertomuksensa palveludirektiivin mukaisesta vertaisarvioinnista sekä eurooppalaisesta lisensointiprosessista ennen kyseistä kokousta.
Lokakuu 2013
Digitaalitalouteen, innovointiin ja palveluihin keskittyivät 24. ja 25. lokakuuta 2013 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät EUCO 169/13, kohdasta 1 alkaen. Tässä yhteydessä haluan palauttaa mieliin jakson:
Edistetään kuluttaja- ja yritysystävällisiä digitaalisia sisämarkkinoita
5. Pirstoutumisen estäminen, todellisen kilpailun edistäminen ja yksityisten investointien houkutteleminen entistä paremman, ennakoitavan ja vakaan EU:n laajuisen oikeudellisen kehyksen avulla on ratkaisevan tärkeää samalla, kun varmistetaan kuluttajansuojan korkea taso ja jäsenvaltioille sallitaan joustoa lisätoimien toteuttamiseksi kuluttajansuojan alalla. Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen komission esiteltyä koko Euroopan yhteen liittämistä koskevan pakettinsa ja rohkaisee lainsäätäjää käsittelemään sitä intensiivisesti, jotta se saataisiin hyväksyttyä hyvissä ajoin. Eurooppa-neuvosto tähdentää, että on tärkeää koordinoida paremmin taajuuksien jaon ajoitusta ja edellytyksiä, kunnioittaen samalla alan kansallista toimivaltaa.
6. Digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamista vuoteen 2015 mennessä koskevasta sitoumuksesta on pidettävä kiinni, sillä markkinoiden nykyinen pirstoutuminen estää hyödyntämästä digitaalitalouden kaikkia mahdollisuuksia. Tämä edellyttää kattavaa toimintatapaa, jossa edistetään innovointia ja kilpailua digitaalipalvelujen alalla.
7. On pyrittävä kaikin tavoin vauhdittamaan asiaa koskevien säädösehdotusten, erityisesti sähköistä tunnistamista ja luottamuspalveluja, sähköistä laskutusta ja maksupalveluja koskevien ehdotusten käsittelyä, jotta ne voitaisiin hyväksyä ennen tämän vaalikauden päättymistä. On myös tarpeen poistaa pullonkaulat, joiden vuoksi oman "digitaalielämän" käsittely eri foorumeilla ei onnistu sisällön ja datan yhteensopimattomuuden tai puutteellisen siirrettävyyden vuoksi. Ongelma haittaa digitaalipalvelujen käyttöä ja kilpailua. Sen vuoksi on otettava käyttöön avoin ja syrjimätön kehys, jolla varmistetaan tällainen yhteentoimivuus ja siirrettävyys haittaamatta nopeasti edistyvän digitaalialan kehittymistä ja välttämällä tarpeetonta, erityisesti pk-yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista rasitusta. Digitaalipalvelujen ja -sisällön tarjoaminen sisämarkkinoilla edellyttää siirtymistä digitaaliaikakauden tekijänoikeusjärjestelmään. Sen vuoksi komissio vie päätökseen aloittamansa EU:n tekijänoikeuskehyksen tarkistuksen keväällä 2014. On tärkeää nykyaikaistaa Euroopan tekijänoikeusjärjestelmä ja helpottaa lisensointia, varmistaen kuitenkin samalla immateriaalioikeuksien suojelun korkean tason ja ottaen huomioon kulttuurien monimuotoisuuden.
8. On tärkeää edistää kansalaisten ja yritysten luottamusta digitaalitalouteen. EU:n vahvan yleisen tietosuojakehyksen ja kyberturvallisuusdirektiivin ripeä hyväksyminen on oleellista digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä.
9. Julkishallintojen nykyaikaistamista olisi jatkettava toteuttamalla pikaisesti sellaiset palvelut kuin sähköinen viranomaisasiointi, sähköinen terveydenhuolto, sähköinen laskutus ja sähköiset hankintamenettelyt. Tämä lisää ja parantaa kansalaisten ja yritysten saatavilla olevia digitaalisia palveluja kaikkialla Euroopassa ja tuo julkiselle sektorille kustannussäästöjä. Avoin data on hyödyntämätön voimavara, jolla on valtavasti mahdollisuuksia luoda vahvempia, yhteenliitettyjä yhteiskuntia, jotka vastaavat paremmin kansalaisten tarpeita ja antavat innovoinnin ja vaurauden kukoistaa. Julkisen sektorin saamien tietojen yhteentoimivuutta ja uudelleenkäyttöä edistetään aktiivisesti. Olisi laadittava EU-lainsäädäntöä digitaalisen vuorovaikutuksen helpottamiseksi kansalaisten ja yritysten sekä viranomaisten välillä. Olisi pyrittävä soveltamaan periaatetta, jonka mukaan tietoja kerätään tietosuojasääntöjä asianmukaisesti noudattaen kansalaisilta vain yhden kerran.
Myös palvelut ja kauppa olivat käsittelyn kohteena. Vertaisarviointi eteni palveludirektiivistä säänneltyihin ammatteihin:
Palvelut ja kauppa
19. Palvelut ovat olennainen osa sisämarkkinoita. Täysimittaisen taloudellisen hyödyn saamiseksi jäsenvaltioiden on pikaisesti parannettava palveludirektiivin täytäntöönpanoa ja vauhditettava siten palvelumarkkinoiden avaamista. Kaikki tilaisuudet olisi tältä osin hyödynnettävä, ja perusteettomat tai suhteettomat esteet olisi poistettava palvelumarkkinoiden tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi. Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota ja neuvostoa toimittamaan vuosittaisen edistymiskertomuksen palvelualan kansallisista uudistuksista, myös yksittäisistä aloista, ja pyytää komissiota esittämään ehdotuksia vuoden 2014 maaliskuuhun mennessä.
20. Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen komission esittämään palveludirektiivin vertaisarviointiin. Se on yhtä mieltä siitä, että kaikkien jäsenvaltioiden olisi huolehdittava sääntelyvaatimustensa järjestelmällisistä, perusteellisista ja luotettavista suhteellisuusarvioinneista. Jäsenvaltioiden pitäisi erityisesti käsitellä kohtuuttomia esteitä. Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota antamaan lisäohjeistusta jäsenvaltioille suhteellisuuden käsitteen soveltamisessa ja kehottaa jäsenvaltioita ottamaan täysin huomioon parhaat käytännöt.
21. Eurooppa-neuvosto korostaa komission käynnistämän säänneltyjen ammattien keskinäisen arvioinnin merkitystä ja kehottaa etenemään asiassa ripeästi. Arvioinnissa olisi yksilöitävä ammattien harjoittamiseen jäsenvaltioissa liittyvät jäljellä olevat esteet, arvioitava kaikkien samalle ammatille asetettujen rajoitusten kumulatiivista vaikutusta ja ehdotettava asianmukaisia toimia.
22. Eurooppa-neuvosto toistaa kaupan merkityksen kasvun ja työpaikkojen luomisessa helmikuussa 2013 antamiensa päätelmien mukaisesti. Se on tyytyväinen siihen, että on päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen Kanadan kanssa tehtävän kattavan talous- ja kauppasopimuksen pääosista, ja odottaa että Euroopan parlamentti ja neuvosto tarkastelevat sopimusta pikaisesti. Tämä sopimus tuo merkittäviä uusia mahdollisuuksia EU:n ja Kanadan yrityksille ja tehostaa tuntuvasti kauppasuhteita Atlantin molemmin puolin.
Tyydyn mainitsemaan päätelmien kohdat 29-32, joissa käsiteltiin EU-tason sääntelyn toimivuuden parantamista, muun ohessa REFIT-ohjelman mukaisesti.
Joulukuu 2013
Puolustuspolitiikan ohella 19. ja 20. joulukuuta 2013 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät EUCO 217/13 käsittelivät myös talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Kasvu- ja työllisyyssopimuksen täytäntöönpanon alla (kohdassa 26) mainittiin myös sisämarkkinapaketteihin kuuluvien ehdotusten käsittely ja sääntelytaakan keventäminen:
Eurooppa-neuvosto kehottaa tehostamaan toimia, jotta varsinkin ensimmäisestä ja toisesta sisämarkkinapaketista jäljellä oleva lainsäädäntö saadaan pian hyväksyttyä ja niihin kuuluvat toimenpiteet pantua ripeästi täytäntöön. Se kehottaa erityisesti lainsäädäntövallan käyttäjiä sopimaan nopeasti kahdesta jäljellä olevasta, ensimmäiseen sisämarkkinapakettiin kuuluvasta lainsäädäntöehdotuksesta (työntekijöiden lähettäminen ja sähköinen tunnistaminen).
Eurooppa-neuvosto kehottaa myös lisätoimiin, joilla kevennetään sääntelytaakkaa panemalla täytäntöön sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma (REFIT) ja kehittämällä sitä edelleen, ja se odottaa, että tällaisista lisätoimista sovitaan sen kesäkuun kokouksessa. Se palaa asiaan vuosittain eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä.
Muissa asioissa tulivat esille energian sisämarkkinat:
Energia
49. Eurooppa-neuvosto panee tyytyväisenä merkille neuvoston selvitykset energian sisämarkkinoiden toteuttamisesta ja energia-alan ulkosuhteista. Se korostaa tässä yhteydessä, että on toimittava ripeästi Eurooppa-neuvoston toukokuussa 2013 asettamien suuntaviivojen panemiseksi täytäntöön, mukaan lukien jäsenvaltioiden välisiä sähköyhteenliitäntöjä koskevan työn tehostaminen. Eurooppa-neuvosto käsittelee energiapolitiikkaa uudelleen maaliskuun kokouksessaan.
Sisämarkkinoiden yhdentymistilanne
Sisämarkkinoiden kehittämisen lähtökohdat vuodelle 2013 esitellään tarkemmin komission ensimmäisessä yhdentymiskertomuksessa, joka sisältää runsaasti tutkimustietoa myös maittain:
Sisämarkkinoiden yhdentymistilanne - Osallistuminen vuotuiseen kasvuselvitykseen 2013; Bryssel 28.11.2012 COM(2012) 752 final (25 sivua)
Taustaksi toiselle sisämarkkinakertomukselle sopii komission tiedote IP/13/1064, joka johdattaa talouspolitiikan EU-ohjausjaksoon 2014, jonka vuotuinen kasvuselvitys käynnisti. Näin tiedote esitteli sisämarkkinoiden yhdentymiskertomuksen kasvuselvitykseen liittyen:
Sisämarkkinoiden yhdentymistä koskeva kertomus: sisämarkkinoiden toiminnan tehostaminen
Komission toisessa vuotuisessa kertomuksessa sisämarkkinoiden yhdentymisestä arvioidaan tilannetta niillä aloilla, joilla kasvun edellytykset ovat suurimmat. Tämänvuotisessa kertomuksessa todetaan, että vaikka rahoitus-, digitaali- ja liikennealojen uudistamisessa on edistytty, tekemistä riittää vielä, jotta voitaisiin saada investoinnit käyntiin, luoda työpaikkoja ja lisätä kuluttajien tyytyväisyyttä näihin aloihin. Kertomuksessa korostetaan, että erityisesti energiamarkkinoiden avaaminen ei ole edistynyt riittävästi, sillä 14 jäsenvaltiota ei ole vielä saattanut EU:n kolmatta energiapakettia asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, vaikka määräaika umpeutui jo kaksi vuotta sitten. Kertomuksessa todetaan myös, että jäsenvaltioiden on vielä pantava asianmukaisesti täytäntöön EU:n palveludirektiivi, sillä sen täytäntöönpanolla voitaisiin lisätä kokonaiskasvua jopa 2,6 prosenttia suhteessa BKT:hen seuraavien 5–10 vuoden aikana.
Komission toinen kertomus sisämarkkinoiden yhdentymisestä päivitti tilanteen lähelle vuoden 2013 loppua ja toi esille runsaasti kehittämiskohteita:
Kasvua ja työllisyyttä edistävät sisämarkkinat: selvitys jäsenvaltioissa tapahtuneesta edistyksestä ja jäljellä olevista esteistä - Osa vuoden 2014 kasvuselvitystä; Bryssel 13.11.2013 COM(2013) 785 final (26 sivua)
Sisämarkkinakertomus painottui edellisen yhdentymiskertomuksen tavoin keskeisiin aloihin – palveluihin, verkkoihin ja digitaalitalouteen – joilla kasvupotentiaali oli suurinta (s. 2).
Kertomuksen I osassa analysoitiin edellä mainittuja avainaloja ja määritettiin useita poliittisia painopisteitä. Kertomuksen II osassa esitettiin yleisluonteisempia havaintoja sisämarkkinoiden toiminnasta käyttämällä lähtökohtana EU:n sisäisistä ja ulkopuolisista arvoketjuista tehtyä analyysiä (s. 3).
Ralf Grahn
Yleiset lähteet:
Yleiskertomus Euroopan unionin toiminnasta 2013 (EU Bookshopin kautta ladattavissa kaikilla virallisilla EU-kielillä)