10. maaliskuuta 2017

Euroopan parlamentin keskustelu valkoisesta kirjasta


Euroopan komission valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta tuli parlamentin keskusteluun jo julkistamispäivänä, 1. maaliskuuta 2017.

Euroopan parlamentin keskustelupöytäkirjan väliaikainen painos sisältää puheenvuorot alkuperäiskielillä, mutta valitsemalla videotiedoston halukkaat saavat käyttöönsä valitsemansa puheenvuoron tulkattuna esimerkiksi suomeksi.

Kun tulevaisuus koskee jatkoa 27 jäsenmaan unionina, Britannian ero (Brexit) muuttuu neuvottelijoiden hoidettavaksi sivujuonteeksi. Saarivaltion eroäänestyksen jälkeen komission puheenjohtajan tyylikeinona on julkisuudessa puhua entistä enemmän saksaa ja ranskaa, englantia vähemmän.

Parlamentin suurin eli Euroopan kansanpuolueen ryhmä (EPP) lähinnä kiitti Junckeria keskustelunavauksesta; näin Esteban González Ponsin suulla.

Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien  (S&D) puheenjohtaja Gianni Pittella ilmaisi ryhmänsä pettymyksen pelkän keskustelupaperin esittämiseen. Vain viides tulevaisuuskuva on toimiva: vahvempi yhteistoiminta eurooppalaisina. Tarpeen ovat sosiaalinen pilari, budjettivalta, rahaliiton saattaminen valmiiksi sekä kestävä Eurooppa, joka pystyy taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan ja luomaan työpaikkoja ja kasvua.

On torjuttava veropetoksia, ja Euroopan yhteinen armeija on entistä tärkeämpi. Sosiaalisesti osallistava talous on tarpeen unohtamatta itäisiä jäsenmaita. Komissiolta ja meiltä kaikilta vaaditaan johtajuutta paremman ja vahvemman Euroopan puolesta.

Jopa Euroopan konservatiivien ja reformistien (ECR) - jossa istuvat muun muassa brittikonservatiivit, Puolan hallituspuolue PiS ja perussuomalaiset - ryhmäpuheenvuoron käyttäjä Ulrike Trebesius löysi  sisämarkkinoiden ohella Euroopan tason lisätehtäviä esimerkiksi terrorismin torjunnan ja rajavalvonnan saralla.

Vähemmän tekemisen hengessä ECR-ryhmä suositteli erinäisistä politiikka-aloista luopumista ja korvaamista halukkaiden jäsenmaiden vapaaehtoisilla hankkeilla.

Liberaalien ALDE-ryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstadt kysyi miksi EU ei kykene ratkaisemaan keskeisiä ongelmia ja vastaamaan suuriin haasteisiin. Olemme edelleen löyhä valtioliitto, joka on yksimielisyyssäännön vanki. Jos yksi maa ei halua edetä, emme etene. Näihin kysymyksiin kansallisen tason johtajien tulisi kyetä vastaamaan. Siksi Euroopan parlamentti pari viikkoa sitten hyväksyi mietintöjä toimielinten välisen pohdinnan käynnistämiseksi. (Ks. blogikirjoitukset aiheesta)

Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaiden vihreän vasemmiston konfederaatioryhmän (GUE/NGL) puolesta Patrick Le Hyaric pyysi puheenjohtaja Junckeria kuuntelemaan kansoja ja liittämään ne uuteen projektiin.

Vihreiden (Greens/EFA) ryhmäpuheenvuorossa Philippe Lamberts totesi ettei ihmiskunnan historian aikana yksikään rahaliitto ole kestänyt ilman verounionia, ilman sosaaliunionia ja siitä lähtien ilman poliittista ja demokraattista liittoa. Meidän on ratkaistava tämä ristiriita jos haluamme turvata yhtenäismarkkinat ja yhteisen rahan. Paluu Euroopan yhdentymisen alkuperäisen henkeen vaatii laajennusta jaettuun demokratiaan ja hyvinvointiin.

EU-vastaisiin ryhmiin kuuluvat syyttivät toimielimiä vääristä skenaarioista, yhdentymisen jatkumisesta, eurosta ja Brexitistä sekä kansalaisten luottamuksen menettämisestä.


Ralf Grahn

Ei kommentteja: