Eilen Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen uudesta kirjasta, jonka ovat kirjoittaneet Satu Helin ja Pekka Nurminen: Euroopan parlamentti.
Kustantaja on Teos, joka kertoo että kirja on laadittu joka kodin lukemistoksi. Kattavuutensa ja ajantasaisuutensa johdosta se palvelee erinomaisesti myös aihetta ammatikseen tai vaikkapa opinnoissaan käsitteleviä lukijoita, kertoo kustantaja, joka ilmoittaa hinnaksi 34,50 euroa.
Vaikka jäsenmaat edelleen “omistavat” Euroopan unionin, Euroopan parlamentin merkitys on kasvanut erityisesti tavallisissa lainsäädäntöasioissa. Parlamentin toiminta lisää EU:n avoimuutta ja ainoana unionin kansalaisten suoraan valitsemana toimielimenä kansalaisnäkökulma myös näkyy sen toiminnassa.
Suomen kansalaiskeskustelua Euroopan unionista ja parlamentista ei tietty tason nosto haittaisi. Toivon kirjan löytävän tiensä mahdollisimman monen muunkin lukulistalle.
Omasta aloitteesta
Pyrin seuraamaan Euroopan parlamentin kannanottoja käsittelemistäni yleisistä tai tärkeistä aiheista, kuten sisämarkkinoiden ja digitaalisten sisämarkkinoiden kehittämisestä.
Parhaillaan luen parlamentin valiokuntien yhteistä mietintöä komission strategiasta, mikä palautti mieleeni kysymyksen strategisemman otteen tarpeesta.
Menettelytunnisteella 2015/2147(INI) löytyvät sähköisen markkinastrategian asiakirjat, joista huomiomme ensimmäiseksi kiinnittyy kahden esittelijän (Kaja Kallas ja Evelyne Gebhardt) ja kahden valiokunnan (Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta ITRE sekä Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta IMCO) yhteismietintöön A8-0371/2015 digitaalisten sisämarkkinoiden toimenpidepaketista.
Parlamentin omasta aloitteesta (koska kyseessä ei ollut lakiehdotus) syntynyt mietintö oli muutenkin normaalimietintöä mittavampi; kahden esittelijän ja kahden valiokunnan lisäksi peräti kuuden muun valiokunnan lausunnot ja sivumäärä 84.
Tämäkin mietintö sai minut miettimään Euroopan parlamentin mietintöjen ja päätöslauselmien luonnetta.
Pidän hyvänä että parlamentti omasta aloitteestaan seuraa kehitystä eri politiikka-aloilla ja harjoittaa parlamentaarista valvontaa tuomalla näkemyksensä esille.
Myönteisenä pidän mietintöjen ja päätöslauselmien hyvää dokumentointia johdanto-osassa, sillä tarkat viitteet edistävät asiakeskeistä keskustelua.
Epäilevämmin suhtaudun julkilausumatyyppisiin mietintöihin, jotka muistuttavat toiveiden tynnyriä. Tässä tapauksessa Euroopan parlamentin mietintö oli sivumäärältään nelinkertainen komission strategiapaperiin verrattuna.
Vuolas, lähes loputon sanahelinä on uuvuttavaa, ja sen keskeltä on vaikeata erottaa mahdolliset kultahippuset joutavista fraaseista.
Eikö ponsimainen keskittyminen keskeisten eroavuuksien esittämiseen ja perustelemiseen - jos niitä on - ajaisi avoimen keskustelun ja päätöksenteon tavoitteita tehokkaammin?
Tähän liittyy sekin seikka, etteivät täysistuntokeskustelutkaan aina ole erityisen valaisevia asiakeskeisen poliittisen vuoropuhelun kannalta, vaikka sellaisen kahlaaminen vaatii sekin aikaa ja energiaa. Eikö äänestettävien mietintöjen tiivistäminen terävöittäisi myös täysistuntokeskusteluja?
Näkisin mielelläni muiden kommentteja näistä kysymyksistä.
Ralf Grahn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti