29. syyskuuta 2017

Euroopan unionin tila 2017 suomeksi


Euroopan komissio tarjoaa kiinnostuneille verkkosivun Puhe unionin tilasta 2017, jonka kautta löytyvät suomeksi muun muassa puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puhe SPEECH/17/3165, aiekirje ja siihen liittyvä luonnos komission työsuunnitelmaksi vuodelle 2018, aikataulumainen etenemissuunnitelma kohti yhtenäisempää, vahvempaa ja demokraattisempaa unionia, kätevänä koonnoksena 108-sivuinen Unionin tila 2017 -esite ja vastapainoksi lyhyehkö ja yleisluonteinen lehdistötiedote IP/17/3164.

Tähän sisältyvät sekä lyhyen aikavälin konkreettiset esitykset, joista osa on jo annettu, että hieman pitempää keskustelua vaativat vastaiset ehdotukset perussopimusten joustojen käyttämisestä EU:n toiminnan tehostamiseksi.

Komission verkkosivun kautta voi myös kuulla Junckerin kolmikielisen puheen, tutustua tiivistettyihin tietosivuihin ja perehtyä komission tuoreisiin aloitteisiin, joiden aiheina ovat kauppapolitiikka, teollisuuspolitiikka, kyberturvallisuus, digitaalisen tiedon (datan) liikkuvuus, komission toimintasäännöt, eurooppalainen kansalaisaloite ja europuolueiden rahoitus.

Euroopassa monikielinen keskustelu unionin tilasta ei ole aivan vähäistä. Euroopan parlamentin State of the Union 2017 -sivusto oli hetki sitten rekisteröinyt 128360  twiittiä tunnisteella #SOTEU.


DebattiBaari
Suomalaisen EU-keskustelun tasoa pyrkii nostamaan DebattiBaari, joka on perustettu asiallista ja argumentoitua yhteiskunnallista verkkokeskustelua varten. Twitterissä @debattibaari ja aihetunniste #EUdebatti auttavat lähteille.
Unionin tilasta englanniksi

Englanninkielinen blogini Grahnlaw tarjoaa 21. Syyskuuta julkaistun koonnoksen unionin tilaa ja EU.n uudistamista koskevista kirjoituksista: State of the Union and EU reform compilation.

Tämän jälkeen ovat ilmestyneet seuraavat kirjoitukset:


Ralf Grahn

9. syyskuuta 2017

Euroopan parlamentti EU:n tulevaisuudesta


Valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta - Pohdintaa ja skenaarioita: EU 27 vuoteen 2025 mennessä COM(2017) 2025 final lupasi jatkaa pohdintaa viiden teeman osalta. Valtioiden tai hallitusten päämiesten Rooman julistuksen jälkeen komissio julkaisi luvatut keskustelualoitteet, jotka asetin tarjolle suomenkieliselle lukijalle kirjoituksessa Pohdinta-asiakirjat EU:n tulevaisuudesta.


Euroopan parlamentti

Europarlamentti oli liikkeellä ennen Euroopan komissiota ja jäsenmaiden päämiehiä.

Yleisillä, välittömillä, vapailla ja salaisilla vaaleilla valittu Euroopan parlamentti valmistautui pitkään unionin tulevaisuuskeskusteluun nimittämällä kahden mietinnön esittelijät jo syksyllä 2014. Lissabonin sopimuksen joustojen hyödyntämisen (Bresso ja Brok) ja perussopimusten uudistamisen (Verhofstadt) rinnalle Europarlamentti nosti myöhemmin euroalueen talousarviota koskevan mietinnön, jonka valmistelijat (Berès ja Böge) nimettiin vuotta myöhemmin.  
Parlamentin yhteinen täysistuntokeskustelu (kohta 3) kolmesta mietinnöstä käytiin 14. helmikuuta 2017 ja saman kuun 16. päivänä Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslausumat, joista luonnehdinnat blogikirjoituksissa:  




Päätöslauselmat

Täältä löytyvät kuin hopeatarjottimelta Euroopan parlamentin päätöslauselmat, jotka komission valkoista kirjaa ja Eurooppa-neuvoston Rooman julistusta yksityiskohtaisemmin ja rohkeammin hahmottivat tarvittavia uudistuksia:
Euroopan parlamentin päätöslauselma P8_TA(2017)0049 16. helmikuuta 2017 Euroopan unionin toiminnan parantamisesta hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia (2014/2249(INI)) [Bresso ja Brok]
Euroopan parlamentin päätöslauselma P8_TA(2017)0048 16. helmikuuta 2017 Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen mahdollisista kehityskuluista ja mukautuksista (2014/2248(INI)) [Verhofstadt]

Euroopan parlamentin päätöslauselma  P8_TA(2017)0050 16. helmikuuta 2017 euroalueen budjettikapasiteetista (2015/2344(INI)) [Berès ja Böge]

***
Kertaus voi olla paikallaan, sillä Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on luvannut yhteenvedon EU:n tulevaisuuskeskustelusta puhuessaan Euroopan unionin tilasta Euroopan parlamentissa 13. syyskuuta 2017. Twitterissä keskustellaan EU:n tulevaisuudesta tunnuksella #FutureOfEurope ja unionin tilaa ja vuoden 2018 painopisteitä koskevasta puheesta tagin #SOTEU alla (sanoista State of the European Union).


Ralf Grahn

8. syyskuuta 2017

Pohdinta-asiakirjat EU:n tulevaisuudesta


Blogikirjoitukset Ennennäkemättömät haasteet ja Rooman julistus sekä Euroopan unionin tulevaisuus ja tila 2017 kehystivät puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin valkoista kirjaa tulevaisuudesta ja tulevaa puhetta Euroopan unionin tilasta. .

Juncker on luvannut yhteenvedon EU:n tulevaisuuskeskustelusta - Twitterissä tunnus #FutureOfEurope - puheessaan Euroopan unionin tilasta - Twitterissä #SOTEU sanoista State of the European Union - Euroopan parlamentissa 13. syyskuuta 2017.

EU:n komissio lupasi 1. maaliskuuta 2017 valkoisessa kirjassaan Euroopan tulevaisuudesta COM(2017) 2025 osallistua tulevaisuuskeskusteluun esittämällä lähikuukausina keskusteluasiakirjat seuraavista aiheista (s. 18):

• EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen;
• talous- ja rahaliiton syventäminen kesäkuussa 2015 esitetyn viiden puheenjohtajan raportin pohjalta;
• globalisaation hallinta;
• EU:n puolustuksen tulevaisuus;
• EU:n rahoituksen tulevaisuus.


Pohdinta-asiakirjat

Julkistamisvaiheessa komissio siirtyi käyttämään käsitettä pohdinta-asiakirja (reflection paper) temaattisista keskusteluasiakirjoista.

Sosiaalinen ulottuvuus

Euroopan unionin tavoitteena on SEU-sopimuksen 2 artiklan mukaan erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, mikä tarjosi lähestymistien kahdentoista blogikirjoituksen sarjalle. Linkit komission pohdinta-asiakirjaa edeltäviin kirjoituksiin löytyvät otsikon EU social market economy and social pillar alta.
Komissio 26. huhtikuuta julkaisema tiedote IP/17/1008 ensimmäisestä pohdinta-asiakirjasta tarjoaa pikakatsauksen unionin sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Viralliset asiakirjat löytyvät suomeksi (ja muilla EU-kielillä) oikeusportaali Eur-Lexin kautta:
Pohdinta-asiakirja Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta; Bryssel 26.4.2017 COM(2017) 206 final

Liite asiakirjaan Pohdinta-asiakirja Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta; Bryssel 26.4.2017 COM(2017) 206 final ANNEX 1

Liite asiakirjaan Pohdinta-asiakirja Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta; Bryssel 26.4.2017 COM(2017) 206 final ANNEX 2


Globalisaation hallinta

Toisena Euroopan komissio julkaisi pohdinta-asiakirjan globalisaation hallinnasta, josta tiedote IP/17/1230 kertoo lyhyesti.

Oikeusportaali Eur-Lex tarjoaa pohdinta-asiakirjan myös suomeksi:
Pohdinta-asiakirja globalisaation hallinnasta; Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 240 final  


Talous- ja rahaliitto
Komission tiedote IP/17/1454 ilmoitti 31. toukokuuta 2017 uudesta pohdinta-asiakirjasta; tällä kertaa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) syventämisestä, jonka lähtökohtana on viiden puheenjohtajan raportti Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistely vuodelta 2015.

Viralliset asiakirjat löytyvät Eur-Lexistä myös suomeksi:

Pohdinta-asiakirja talous- ja rahaliiton syventämisestä; Bryssel 31.5.2017 COM(2017) 291 final

Liite pohdinta-asiakirjaan talous- ja rahaliiton syventämisestä; Bryssel 31.5.2017 COM(2017) 291 final ANNEX 1

Liite pohdinta-asiakirjaan talous- ja rahaliiton syventämisestä; Bryssel 31.5.2017 COM(2017) 291 final ANNEX 2
Liite pohdinta-asiakirjaan talous- ja rahaliiton syventämisestä; Bryssel 31.5.2017 COM(2017) 291 final ANNEX 3


Puolustuksen tulevaisuus
Tiedote IP/17/1516 sekä vain englanniksi, ranskaksi ja saksaksi julkaistu yksityiskohtaisempi muistio MEMO/17/1517 valottivat 7. kesäkuuta 2017 komission pohdinta-asiakirjaa Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta.  

Virallinen asiakirja suomeksi:  

Pohdinta-asiakirja Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta; Bryssel 7.6.2017 COM(2017) 315 final   
Samana päivänä komissio tiedotti asiaan liittyvästä EU:n puolustusrahastosta. Tiedotetta IP/17/1508 täydensi tarkempi muistio MEMO/17/1476, joka julkaistiin vain englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Komission virallinen tiedonanto löytyy EU-kielillä Eur-Lexistä; myös suomeksi:

EU:n puolustusrahaston käyttöönotosta; Bryssel 7.6.2017 COM(2017) 295 final



EU:n rahoituksen tulevaisuus
EU:n budjetin tulevaisuudesta komissio kertoi 28. kesäkuuta 2017 tiedotteella IP/17/1795 ja pohdinta-asiakirjaa oli pohjustanut Mario Montin johtaman korkean tason työryhmän raportti Future financing of the EU.

Viralliset asiakirjat löytyvät suomeksi Eur-Lexistä:

Pohdinta-asiakirja EU:n rahoituksen tulevaisuudesta; Bryssel 28.6.2017 COM(2017) 358 final
Liite asiakirjaan Pohdinta-asiakirja EU:n rahoituksen tulevaisuudesta; Bryssel 28.6.2017 COM(2017) 358 final ANNEX 1   


Kansalaisten Eurooppa

Yleisellä tasolla liikkuneen valkoisen kirjan ja Euroopan unionin tulevaisuutta aiheittain käsittelevien pohdinta-asiakirjojen ulkopuolelle komissio jätti strategiseen pohdintaan ja kansalaistensa valtaan perustuvan demokraattisen ja toimintakykyisen  unionin, joka voisi olla tasavalta tai liittovaltio. Puuttuvaa lenkkiä olen hahmotellut kirjoituksessa Myopia or Utopia? jonka julkaisi New Europe.  


Ralf Grahn

6. syyskuuta 2017

Euroopan unionin tulevaisuus ja tila 2017


Jos Euroopan unionin jäsenmaiden hallitukset päättivät pohdintansa ennennäkemättömistä haasteista Rooman julistukseen, komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti valkoisessa kirjassa Euroopan tulevaisuudesta COM(2017) 2025 avoimen kutsun keskusteluun, joka jatkuu Euroopan parlamentin vaaleihin vuonna 2019 (s. 18):

Valkoinen kirja on Euroopan komission panos Rooman huippukokoukseen. Kuten merkkipäivät yleensä, tämä on luonteva hetki tarkastella menneiden kuuden vuosikymmenen aikana tapahtunutta kehitystä. Nyt olisi kuitenkin annettava myös alkusysäys prosessille, jossa EU:n 27 jäsenvaltiota päättävät yhdessä unionin tulevaisuudesta.

Euroopan komissio osallistuu tähän keskusteluun esittämällä tulevina kuukausina keskusteluasiakirjat seuraavista aiheista:

• EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen;
• talous- ja rahaliiton syventäminen kesäkuussa 2015 esitetyn viiden puheenjohtajan raportin pohjalta;
• globalisaation hallinta;
• EU:n puolustuksen tulevaisuus;
• EU:n rahoituksen tulevaisuus.

Samoin kuin tässä valkoisessa kirjassa, näissä keskusteluasiakirjoissa esitetään keskustelun pohjaksi erilaisia ideoita, ehdotuksia, vaihtoehtoja ja skenaarioita siitä, millainen Eurooppa voisi olla vuonna 2025. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan tehdä vielä varsinaisia päätöksiä.

Puheenjohtaja Juncker esittää yhteenvedon näistä ideoista unionin tilaa koskevassa vuoden 2017 puheessaan,  ja Eurooppa-neuvosto voi esittää ensimmäiset päätelmänsä joulukuussa 2017 pidettävässä kokouksessaan. Tämän pohjalta pitäisi olla helpompi päättää, miten asiassa olisi edettävä, hyvissä ajoin ennen kesäkuussa 2019 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja.


Euroopan unionin tila 2017

Puheenjohtaja Juncker esittää puheessaan Euroopan unionin tilasta 13. syyskuuta 2017 näkemyksiään Euroopan tulevaisuudesta ja esittelee komission painopisteet vuodelle 2018.
Johdatuksena tulevaisuusaiheeseen voivat toimia otsikon EU:n tulevaisuus ja Rooman julistus alle kootut yksitoista blogikirjoitusta sekä merkinnät EU-sanasto tulevaisuuskeskusteluun ja Puolan lahja Euroopalle: liberum veto.

Jos EU:n jäsenmaiden johtajat toimisivat geopoliittisesti ja strategisesti, olisimme kaiketi jo kirjoituksen Myopia or Utopia? kuvaamassa tilassa.
Junckerin puheessa tulevaisuus ja tila virtaavat samaan uomaan. Monikielistä viestintää unionin tulevaisuudesta voi seurata Twitterissä tunnuksella #FutureOfEurope ja EU:n tilaa koskevan puheen alustamista tunnuksella #SOTEU (sanoista State of the European Union).


Ralf Grahn

5. syyskuuta 2017

Ennennäkemättömät haasteet ja Rooman julistus


Rooman julistuksella 27 jäsenmaan presidentti tai pääministeri sekä Eurooppa-neuvosto päättivät 25. maaliskuuta 2017 omat pohdintansa Euroopan unionin tulevaisuudesta.

Tilannekuva oli kohdallaan:

Euroopan unionilla on tänään vastassaan sekä maailmanlaajuisesti että eurooppalaisittain ennennäkemättömiä haasteita: alueelliset konfliktit, terrorismi, kasvavat muuttopaineet, protektionismi sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus.

Päällimmäiseksi taisi kuitenkin jäädä yhtenäisyyden hokeminen, vaikka jokainen ymmärtää ettei veto-oikeuksien vaivaama EU kykene uudistumaan merkittävästi yksimielisesti.  

Päämiehet tarjosivat lämmittäviä sanoja turvallisesta ja suojatusta, vauraasta ja kestävästi kehittyvästä, sosiaalisesta ja vahvemmasta Euroopasta globaalistuneessa toimintaympäristössä.

Valitettavasti presidentit ja pääministerit olivat oikeassa siinä, että Euroopan tulevaisuus on heidän käsissään, sillä he eivät esittäneet yhtäkään konkreettista uudistusta hyvien tarkoitusten toteuttamiseksi.

Jos Euroopan unionin kehittämisvirikkeiden, poliittisten suuntaviivojen ja painopisteiden antajat ovat tukkeena, voiko EU muuttua kansalaistensa etujen mukaiseksi?


Ralf Grahn