28. lokakuuta 2011

Ruotsin digitaalinen agenda: alkupalat

Tuoreeltaan mainitsin Ruotsin uuden digitaalisen agendan, mutta mitä voimme oppia maasta joka tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käytössä kuuluu maailman valioihin?

Sikäläinen elinkeinoministeriö (Näringsdepartementet) julkisti 6. lokakuuta 2011 kansallisen tietoyhteiskuntaohjelman EU:n digitaalistrategian vanavedessä:

It i människans tjänst – en digital agenda för Sverige (57 sivua)

IT- ja energiaministeri Anna-Karin Hatt tuo jo esipuheessa selvästi esille hallituksen tavoitteen. Ruotsista on tehtävä maailman ykkösmaa digitalisioinnin mahdollisuuksien hyödyntämisessä (s. 5). Tavoite toistetaan yhteenvedon ensimmäisessä kappaleessa (s. 6), joten salamyhkäisestä etenemisestä ei Ruotsin hallitusta voi syyttää ainakaan kunnianhimoisen päämäärän osalta.

Pohjoismaissa voimme jo nyt tutustua Ruotsin kaavailemiin tavoitteisiin ja toimiin, mutta muualla joudutaan vielä odottamaan englanninkielisen version valmistumista. Ministeriön mukaan siihen menee vielä viikko tai pari.

Elinkeinoministeriön mukaan valmisteilla ovat edelleen myös digitaalistrategian edellyttämät jatkopäätökset.


Käyttäjän näkökulma

Yhteenvedossa kerrotaan että tietoyhteiskuntastrategia perustuu käyttäjän näkökulmaan, jota käsitellään neljän strategisen kokonaisuuden kannalta (s. 6):

* käytön helppous ja turvallisuus
* palvelujen hyödyllisyys
* infrastruktuurin tarve
* TVT:n merkitys yhteiskunnan kehitykselle

Yhteenveto on sen verran tiiviisti kirjoitettu että muutamalla sivulla (s. 6-11) saa käsityksen useista tavoitteista, vastuuviranomaisista ja summittaisista toimista.

Vaikka useimmat haasteet ja aiheet ovat samankaltaisia, Ruotsin IT-agenda nostaa Suomen digitaalista agendaa laajemmin esille yhteiskunnallisia näkökohtia, sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti.



Ralf Grahn


J.K. Hyvä lukija, toivon tietoa EU-maiden TVT-strategioista kieliversioineen sekä konkreettisista tietoyhteiskuntahankkeista ja uusista TVT-alan suunnitelmista. Jos sinulla on tietoa, voit kirjoittaa kommentin tai kirjoittaa sähköpostin.

Ei kommentteja: