28. marraskuuta 2017

EU ja Aasian mahdollisuudet

Euroopan unioni on perussopimusten perusteella maailmanparantaja. SEU-sopimuksen 21 artiklan 1 kohdan nojalla EU:n toiminta kansainvälisellä tasolla perustuu sen perustamisen, kehittämisen ja laajentumisen johtoajatuksena oleviin periaatteisiin, joita unioni pyrkii edistämään muualla maailmassa: demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen.

Aasia on ihmisiä, talouskasvua, mahdollisuuksia ja haasteita täynnä, poliittisten suhteiden vanavedessä myös  suomalaisille ja muille eurooppalaisille yrityksille.


EU ja Asem

Viimeksi Euroopan unioni ja Aasian maat tapasivat korkealla tasolla 53 maan Asemin (Asia-Europe Meeting ASEM) ulkoministerikokouksessa, jossa korkea edustaja Federica Mogherini avajaisseremoniassa 20. marraskuuta 2017 hahmotti EU:n pyrkimyksiä Aasian maiden kanssa ja yleisemmin maailmassa.
Asemin 13. ulkoministerikokouksen verkkosivu ja puheenjohtajamaan julkilausuma liitteineen valaisevat Myanmarissa 20.-21.11.2017 pidetyn kokouksen aiheita rauhan, kestävän kehityksen ja moninaisten kehityshankkeiden laajan sateenvarjon alla.

Yleistä julkilausumaa täydentävät liitteet tarjoavat runsaasti poliittisia ja taloudellisia mahdollisuuksia eurooppalaisille toimijoille, myös yksityisellä sektorilla:

Annex I ASEM Connectivity (Definition, Scope of Work and Timeline)

Silkkitiestä tietoliikenneyhteyksiin, mahdollisuuksia on monia:

ASEM Connectivity covers all modes of transport (aviation, maritime, rail and road) and also includes, among others, institutions, infrastructure, financial cooperation, IT, digital links, energy, education and research, human resources development, tourism, cultural exchanges as well as customs, trade and investment facilitation.


Asemin kuluvan ja tulevan vuoden toimintakalenteri, joka samalla tuo esille toiminnan monitahoisuuden.  


Valikoidut Asem-hankkeet.


Ajan tasalla pitää sähköinen ASEM InfoBoard.

Asem-alueen valtavasta potentiaalista antaa kuvan Eurostatin tilastojulkaisu Asia-Europe meeting (ASEM): A statistical portrait (2016 edition).

EU ja ASEAN

Vain noin viikkoa ennen Asemin ulkoministerikokousta pidettiin ASEAN-yhteistyöjärjestön (Association of South East Asian Nations) huippukokous Filippiinien Manilassa. ASEANiin kuuluu nykyään kymmenen maata: Brunei, Filippiinit, Indonesia, Kambodža, Laos, Malesia, Myanmar, Singapore, Thaimaa ja Vietnam. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kuvasi EU:n ja ASEANin 40 vuoden yhteistä taivalta, mutta viittasi myös huikeaan potentiaaliin.

EU:n ja ASEANin muistojuhlan julkilausuma 14. marraskuuta 2017 toi esille kahden alueellisen järjestön merkityksen rauhan, turvallisuuden, vakauden, osallistavan kasvun ja kestävän kehityksen kannalta. Pyrkimyksenä on EU:n ja ASEANin strateginen kumppanuus, johon liittyvät tavoitteet ilmailusopimuksesta ja vapaakauppasopimuksesta.


Ralf Grahn

Ei kommentteja: