Julkiset hankinnat Euroopan unionissa ja Suomessa

Euroopan unionin (alun perin Euroopan talousyhteisön) tavoitteena on 50 vuoden ajan ollut turvata jäsenmaiden taloudellinen ja sosiaalinen edistys poistamalla Eurooppaa jakavat raja-aidat.

Keskeisessä roolissa on yhteismarkkinoiden, myöhemmin sisämarkkinoiden luominen, joilla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien liikkuminen on vapaata.

Julkisten hankintojen avaaminen kilpailulle on tärkeä osa sisämarkkinoiden kehittämistä, sillä niiden osuus bruttokansantuotteesta on merkittävä, noin 16 prosenttia.

Tähän mennessä on säädetty kaksi uudistettua direktiiviä, joista toinen on yleinen ns. hankintadirektiivi 2004/18/EY. Toiseen direktiiviin 2004/17/EY väljemmin menettelyin koottiin ns. erityisalojen hankinnat vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen aloilla, joilla monopolit hallitsivat ja osittain vielä hallitsevat markkinoita.

Suomessa on uusien hankintadirektiivien perusteella säädetty laki julkisista hankinnoista (348/2007), ns. hankintalaki, ja laki vesi-, ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007), ns. erityisalojen hankintalaki, jotka tulivat voimaan 1.6.2007.

Samaan aikaan tuli voimaan valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista (614/2007).


***

EU-peräinen lainsäädäntö

Hankintalainsäädäntö kuten muutkin Euroopan yhteisön direktiivejä (puitelakeja) toteuttavat lait ovat kansallista oikeutta.

Jäsenmailla on velvollisuus saattaa voimaan tarpeelliset kansalliset määräykset, vieläpä ajoissa ja oikein. Joskus tässä esiintyy puutteita, jotka voivat haitata yritysten tai yksityisten oikeuksien toteutumista. (Suomen uudistettu hankintalainsäädäntö tuli voimaan viisi kuukautta myöhässä.)

Oikean voimaansaattamisen ohella tärkeä on säännösten asiallinen soveltaminen.

Vaikka seikkaperäiset lainvalmisteluasiakirjat Suomessa ja Ruotsissa antavat usein vastauksia kysymyksiin, EY-peräistä lainsäädäntöä on tulkittava taustalla olevien yhteisösäännösten valossa ja ottaa huomioon EY-tuomioistuimen kehittyvä oikeuskäytäntö.

Näin ollen alkuperäisillä direktiiveillä on edelleen merkitystä, vaikka ne on istutettu kansallisiin lakeihin.


Ralf Grahn