Viime vuosi oli hankintalain ensimmäinen kokonainen, sillä Euroopan yhteisön (Euroopan unionin) hankintadirektiivin 2004/18/EY toteuttamiseksi säädetty laki tuli voimaan 1. kesäkuuta 2007.
Vuonna 2008 julkaistiin Suomessa 19 713 hankintailmoitusta, joiden arvo oli yhteensä 14 miljardia euroa. Euroopan unionin kynnysarvon ylittävät suuret hankinnat ilmoitetaan unionin laajuisesti, mutta kansallisilla kynnysarvoilla on oma merkityksensä.
Tavaroiden, palveluiden, rakennusurakoiden ja muita hankintoja ilmoitettiin kansallisesti 13 988 kappaletta ja niiden yhteinen arvo oli 6 miljardia euroa. Toisin sanoen noin kaksi kolmasosaa hankintailmoituksista kohdistui EU:n kynnysarvojen alle jääviin julkisiin sopimuksiin.
Kunnat, kuntayhtymät ja muut aluetason viranomaiset tekivät eniten ilmoituksia, mutta arvoltaan eivät valtiovallan tai muiden hankintayksiköiden ilmoitukset jääneet kovinkaan paljon jälkeen.
Lähde: HILMA – Julkiset hankinnat: HILMAssa julkaistut hankintailmoitukset 1.1.2008 – 31.12.2008 (tilasto 12.1.2009)
www.hankintailmoitukset.fi
Ralf Grahn
29. tammikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)